Haku
Viitteet 41-50 / 56
Kirkkomuusikko kahden tulen välissä : Taideyliopiston Sibelius-Akatemian 35 kirkkomusiikin koulutusohjelma ammattiin valmistavana koulutusohjelmana
(2022)
opinnäyte
opinnäyte
Tutkin kirjallisessa työssäni Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelmaa ja vertaan sitä musiikkikasvatuksen koulutusohjelmaan, Helsingin yliopiston teologian ja uskonnontutkimuksen koulutusohjelmaan ...
Tuomasmessun liturginen musiikki ja jumalanpalvelusuudistus
(202)
opinnäyte
opinnäyte
Viimeisintä, vuoden 2000 jumalanpalvelusuudistusta, on suunniteltu aikana, jolloin Tuomasmessu on ollut uusi ja tuore messu. Tänä päivänä jumalanpalvelusuudistuksen mukanaan tuoma uusi liturgia on seurakuntalaisille tuttua, ...
P. J. Hannikainen suomalaisen kuoromusiikin edistäjänä
(2018)
opinnäyte
opinnäyte
Kirjallisessa työssä tarkastellaan yhden suomen merkittävimmän musiikinopettajan sekä säveltäjän, Pietari Juhana Hannikaisen elämänvaiheita, sävellyksiä sekä hänen merkitystä suomalaiselle kuoromusiikille. Työn alussa ...
Hautajaisvirret ja Kübler-Rossin suruteoria : Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan käyttö siunaustilaisuuksissa Ylöjärven seurakunnassa 2013-2014
(2018)
opinnäyte
opinnäyte
Tässä työssä on tutkittu Ylöjärven seurakunnassa käytetyt hautajaisvirret joulukuusta 2013 marraskuuhun 2014.
Virret on analysoitu tekstin sisällönanalyysin avulla ja sijoitettu Kübler-Rossin surun vaiheteorian eri ...
Erkki Rajamäki, bassobaritoni - laulaja ja laulupedagogi
(2016)
opinnäyte
opinnäyte
Kirjallisessa työssä tarkastellaan bassobaritoni Erkki Rajamäen uraa laulajana ja laulupedagogina. Työn alussa kuvataan Rajamäen nuoruusvuosia sekä opiskeluaikaa Helsingin Konservatoriossa, Sibelius-Akatemiassa ja ulkomailla. ...
FEDERICO MOMPOUN SIELUN LAULU JA HILJAISUUDEN MUSIIKKI : Ristin Johanneksen runo Mompoun sävelin
(2023-04-23)
opinnäyte
opinnäyte
Tämä tutkimus käsittelee espanjalaisen säveltäjä Federico Mompoun yksinlaulua Cantar del alma, joka on sävelletty niin ikään espanjalaisen mystikon Ristin Johanneksen runoon.
Kartoitan laulun taustoja kirjallisuuskatsauksen ...
”Hyvin toteutettu musiikki on aina hyvin toteutettua musiikkia” : viisi näkökulmaa metallimusiikin käyttämiseen seurakunnan musiikkityössä
(2023-05-16)
opinnäyte
opinnäyte
Tutkimuksessa selvitetään viiden henkilön suhtautumista metallimusiikin käyttämiseen seurakunnan musiikkityössä. Tarkentavat tutkimuskysymykset ovat: Vaikuttavatko lapsuuden ja nuoruuden kasvuolosuhteet sekä haastateltavan ...
Tehokas urkuharjoittelu
(2022-11-18)
opinnäyte
opinnäyte
Tämä kirjallinen työ pureutuu urkujensoitossa pitkällä olevien urkureiden harjoittelukäytäntöihin. Työ käsittelee yleishyödyllisiä tehokkaita harjoittelukäytäntöjä, harjoitteluprosessin eri vaiheita, motivaatiota sekä ...
Monialaisuus kirkkomusiikin opinnoissa – mahdollisuus vai taakka? : kyselytutkimus kirkkomusiikin opiskelijoille
(2023-02-03)
opinnäyte
opinnäyte
Kirjallisessa työssä kartoitettiin Helsingissä opiskelevien Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelman opiskelijoiden kokemuksia opintojensa monialaisuudesta. Tehtävänä oli selvittää, kokevatko ...