Valta ja vastuu : eli matkakertomus henkilöstä, joka halusi määrittää itse sisältönsä

Abstract

Tässä kirjallisessa opinnäytetyössäni pyrin selvittämään ajatuksiani suhteessa suurten myllerrysten parissa olevaan teatterikenttään. Yritän selvittää missä määrin ja millä keinoin näyttelijä voi luoda omaa taidettaan ja mikä on minun roolini tässä metateatterissa, jota yhteiskunnan taidekentällä tällä hetkellä näytellään. Pyrin myös jatkuvasti kysymään itseltäni, olenko tyytyväinen saamiini vastauksiin. Mietin kuinka voin palauttaa yhteiskunnalle sen minuun sijoittamat resurssit. Näiden kysymysten äärellä huomaan myös ajautuneeni pohtimaan koko teatterin merkitystä. Tarvitaanko teatteria nykypäivänä, ja jos tarvitaan niin miksi? Mikä tekee teatterista taidemuotona sellaisen, että sen olemassaolo on perusteltua? Ja jos minulla kerran on valtaa käyttää näitä resursseja, niin mikä on minun vastuuni? Mitä minulla on oikeus vaatia ja mitä minulta on lupa odottaa? Ja lopulta, missä tässä kaikessa on se vastaanottajan paikka? Koska tämän kaltainen pohdiskelu ajautuu hyvin helposti teoreettiselle uralle ja koska tarvitsen joka tapauksessa jonkin selkeän lähtöpisteen, olen tuonut työhöni päiväkirjamerkintöjä valottaakseni konkreettisesti sitä, mitä yritän keskeisimmillä kysymyksilläni ja väitteilläni todistaa. Kirjallisen teokseni rakenne on yksinkertainen. Lähden liikkeelle seikoista, jotka mahdollistavat teatterin tekemisen, so. omista ulkoteatterillisista lähtökohdistani. Kuljen kohti teatterin sisällöllistä merkitystä, jota konkretisoin esimerkeilläni. Lopussa pyrin avaamaan pohdiskeluni dialogiksi teatteritalojen ja vapaiden ryhmien välille, ikään kuin askeleeksi tai kädenojennukseksi tulevaisuuden suuntaan. Kuten arvata saattaa, näin laajan aiheen rajaaminen ei ollut aivan yksinkertaista. Olen joutunut jättämään paljon asioita pois, ja toisaalta olen halunnut seurata prosessin myötä syntyneitä ajatuksia vähän pidemmälle kuin alun perin oli tarkoituksenikaan. Lisäksi huomasin sotkeutuneeni lopussa aiheeseen, josta olisi ollut materiaalia vaikka kokonaisen oman lopputyön toteuttamiseen, ja siksi tulenkin luultavasti palaamaan aiheeseeni ”kysymyksiä teatterinjohtajille” joskus myöhemmin, jossakin toisessa yhteydessä. Lopussa ajatukseni ovat kaiken sekasorron jälkeen kirkkaammat ja koen saaneeni vastauksia, joita olen itselleni tässä työssä lähtenyt hakemaan. Lisäksi olen saanut tukun uusia kysymyksiä, mutta niin on hyvä. Kun yksi ovi suljetaan, kaksi muuta aukeaa. Asioiden mittasuhteet tuntuvat asettuneen omille kohdilleen ja tulevaisuuden suunnitelmani näyttäytyvät itselleni kaikesta sekavuudesta huolimatta helposti lähestyttäviltä.