Ilmari Krohnin laulusarjan Lieder eines Wanderburschen syntyvaiheet ja teosanalyysi

Abstract

Tutkin kirjallisessa työssäni Ilmari Krohnin säveltämää laulusarjaa Lieder eines Wanderburschen (1893). Tarkoituksena on määrittää kyseisen laulusarjan asemaa säveltäjän säveltuotannon osana. Lieder eines Wanderburschen on 11 laulun sarja runoilija Anna Thekla von Welingin (pseud. Hans Tharaun) runoihin. Laulusarja on omistettu Krohnin ensimmäiselle puolisolle Emilie von Dittmannille, jonka kanssa säveltäjä avioitui vuonna 1893. Sarjaa ei ole julkaistu, mutta käytettävissäni oli säveltäjän omakätisen käsikirjoituksen kopio. Teos on kantaesitetty kokonaisuudessaan vuonna 1900 ja sen kantaesittivät tenori Axel von Kothen ja Ilmari Krohn, joka toimi pianistina.

Tutkin työssäni sävellyksen syntyvaiheita ja taustaa erilaisiin kirjallisiin lähteisiin perustuen. Työn lopussa tarkastelen itse laulusarjaa luoden siihen kokonaiskatsauksen nostaen samalla esiin sarjan erilaisia kiinnostavia piirteitä ja elementtejä. Teosanalyysissa on käytetty subjektiivista analysointitapaa tutkimalla teosta itse laulamalla, nuottikuvaa tutkimalla sekä pohtimalla tekstin ja musiikin välistä suhdetta. Laulusarjan tekstit on myös käännetty työssä saksasta suomeksi.

Lieder eines Wanderburschen on romanttinen laulusarja vaeltavasta nuorukaisesta, joka löytää unelmiensa mielitietyn. Sarja jakaantuu kahteen osaan; ensimmäinen puolisko kuvaa nuorukaisen vaellusta ja toinen rakastumista ja asettumista aloilleen. Laulusarja edustaa sekä aiheeltaan että sävellystyyliltään saksalaista romanttista tyyliä. Vaikka laulusarja on musiikinlajissaan Ilmari Krohnille epätyypillinen, on siitä löydettävissä useita Krohnin sävellystuotannolle tyypillisiä elementtejä. Laulusarjan tekstistä on löydettävissä paljon yhtymäkohtia Ilmari Krohnin omaan elämään ja hänen rakkaustarinaansa Emilie von Dittmanin kanssa. Analyysin perusteella vaikuttaa myös siltä, että sävellys sisältää musiikin keinoin toteutettuja viittauksia Emilie von Dittmaniin.

Laulusarjan sai aikalaisiltaan laimean vastaanoton, eikä se jäänyt eläväksi osaksi suomalaista laulutraditiota. Tämä saattaa johtua teoksen vahvasta saksalaisesta tyylistä sekä siitä, että tekstissä ei ole ainesta dramaattiseen tarinaan eivätkä sen laulut oletettavasti sopineet täydellisesti esittäjälleen. Suomessa oli 1800–1900-lukujen vaihteessa suuri kaipaus luoda suomalaista kulttuuria ja suomalaista ääntä. Lieder eines Wanderburschen ei kyennyt vastaamaan tähän tilaukseen. Sarja on kuitenkin kaunis ja eheä kokonaisuus ja sen kappaleissa on potentiaalia.