Kanttorin ammatillinen identiteetti : Täytyykö ensin olla taiteilija, ennenkun voi mennä seurakuntaan töihin?

Abstract

Käsittelen tässä tutkimuksessa kanttorin ammatillista identiteettiä ja sen rakentumista. Tutkimuksen kohteena ovat kanttoriksi opiskelevien sekä kanttorina toimivien henkilöiden puhe omasta kanttorin ammatillisesta identiteetistään sekä sen muotoutumisen vaiheista. Tutkimusaineistona ovat kolmen kirkkomusiikinopiskelijan sekä kahden kanttorina toimivan henkilön elämäkerralliset haastattelut, jotka tein vuosina 2012–2013. Tutkimustehtäväni on kaksiosainen. Selvitän ensinnäkin, millaisena tutkittavat kuvaavat ammatillisen identiteettinsä. Toiseksi haen vastausta siihen, millaisen prosessin kautta kanttorin ammatillinen identiteetti rakentuu. Lähestymistapa tutkimuksessa on narratiivinen ja elämäkerrallinen. Analyysin toteutan ensinnäkin redusoimalla aineiston ydinnarratiiveiksi, minkä jälkeen käytän seuraavia teoreettisia käsitteitä: identiteetti ja sen rakentuminen, ammatillinen identiteetti, mahdollisest minä-konstruktiot sekä merkittävät toiset. Lopuksi kokoan kunkin haastatellun elämänkertomuksesta ilmenevät henkilökohtaiset merkitykset yksilölliseksi kanttoriudeksi, eli kanttorina olemisen tavaksi, jossa muusikkous, pedagogisuus sekä seurakunnan työntekijyys painottuvat henkilökohtaisella tavalla.

Tarkastelen identiteetin rakentumista ja siitä kertomista kunkin haastatellun elämänkertomusta vasten, koska haluan tavoittaa kanttoriksi tulemisen yksilöllisen ulottuvuuden. Tutkimuksessa haastatellut opiskelijat ja kanttorit ovat opiskelleet ja eläneet kontekstissa, jota määrittää suomalainen kirkkomusiikin koulutus sekä Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Tästä syystä olen tarkastellut sekä kirkkomusiikin koulutusta että kirkon työntekijyyttä. Tutkimuksessa haastatelluista neljä on alun perin identifioitunut musiikkiin – soittamiseen ja/tai laulamiseen – ja vasta sen jälkeen heissä oli alkanut rakentua kirkon työntekijän identiteetti. Yksi, useita vuosia seurakunnassa työskennellyt kanttori, on alusta alkaen liittänyt identiteet-tiinsä seurakunnassa työskentelemisen.

Kanttorin ammatillisen identiteetin rakentuminen näyttäytyy tutkimuksessa siten, että ensin yksilölle rakentuu voimakas musiikkiin kiinnittynyt identiteetti. Vasta tämän jälkeen, tyypillisesti työelämään siirryttyä, alkaa rakentua seurakunnan työntekijän identiteetti, mikä prosessina voi kestää useita vuosia. Koulutus vahvistaa selkeästi enemmän muusikon identiteettiä, jossa keskeistä on henkilökohtainen musiikillinen esittäminen. Pedagogisuuden elementti jää koulutuksessa vähälle; kuitenkin seurakuntatyöstä merkittävää – ja eritoten tulevaisuudessa kasvavaa – osuutta määrittää pedagogisuus eri muodoissaan. Myös seurakunnan työntekijän identiteetti jää koulutuksessa vaille huomiota. Johtopäätöksenä esitänkin, että kanttorien koulutusta uudistettaessa identiteettikysymykset olisi syytä huomioida.