Laulamisen merkityksiä laulutaidottomiksi kokevien näkökulmasta

Abstract

Tutkielman tarkoituksena on kehittää laulupedagogiikkaa. Sen lähtökohtana on teoria laulamisesta kokemuksena, kun sen merkitys muuttuu erilaisissa konteksteissa. Teoriaosassa on avattu sekä laulamista, yhteisöllisen ja kokemuksellisen oppimisen käsitettä voimaantumista ja reflektiota korostaen, sillä tutkimuksessa on keskitytty nimenomaan laulamisen kokemuksen tutkimiseen.

Tutkielma käsittelee laulamisen merkityksiä neljän laulutaidottomaksi itsensä kokevan aikuisen näkökulmasta. Tutkimus on toteutettu fenomenologisen näkemyksen mukaisesti. Tutkielman lähtökohtana ovat olleet kaksi tutkimuskysymystä: 1.) Miten haastateltavat määrittelevät laulutaidottomuuden ilmiötä ja 2.) Millaisia merkityksiä laulutaidottomaksi kokevat antavat laulamiselle? Tutkimusaineisto on kerätty avoimen haastattelun avulla neljältä eri länsimaista kulttuuria edustavalta itsensä laulutaidottomaksi kokevalta henkilöltä ja se on litteroitu (76 sivua) ilmaisuja sanatarkasti noudattaen. Analyysi on toteutettu aineistoksi Spiegelbergin seitsemän portaista fenomenologis-hermeneuttista merkitysanalyysiä noudattaen.

Tutkielman tuloksena ovat yhteisenä koetut laulamisen olennaiset merkityskokonaisuudet, joita oli kolme: voimaannuttava laulaminen, laulamisen yhteisöllinen voima, sekä muihin verrattu laulutaidottomuus. Nämä nivoutuivat yhteiseksi pääilmiöksi: Yhteisössä voimaantuva laulaminen. Häpeän ja pettymyksen kokemukset olivat saaneet osallistujat kokemaan itsensä laulutaidottomiksi. Tutkimuksen kannalta oli myös merkittävää, että moni laulutaidottomuutta kokeva kyseenalaisti itse-reflektion tuloksena omaa laulutaidottomuuttaan. Tämän tutkielman tulosten perusteella voidaan kehittää musiikkikasvatuksen alaa, erityisesti laulunopetusta kokemuksellisen ja yhteisöllisten oppimisen mallien pohjalta.