Solullistumisen dramaturgia

Abstract

Kirjoitan ekosomaattisesta harjoittamisesta suhteessa taiteelliseen opinnäytetyöhöni Hydraan, joka on kokemuksellinen esitys tulevaisuuden ruumiista. Esityksessä osallistujat eläytyvät merisienen ja ihmisen geeneistä koostuvan symbiontin ruumiinkokemukseen. Solullistuminen on rinnakkaistermi ruumiillistumiselle (engl. embodiment). Solullistumisen dramaturgia viittaa kokemuksellisen esityksen ehdottamaan ruumissuhteeseen, jossa ruumis nähdään evolutiivisena ja yksilönkehityksellisenä tapahtumana, joka tulee esitystilanteessa suhteisiin muiden ruumiiden kanssa. Opinnäytteen ensimmäisessa luvussa kerron miten ekosomatiikan harjoittaminen on muovannut omaa ruumissuhdettani. Kerron ekosomatiikan lähtökohdista ja siitä miten näen niiden liittyvän ekologisen kriisin ja ruumiillisen tietämisen kysymyksiin. Hydrassa tutkimme huokoisuuden liikemallia, joka ilmenee lajien evoluutiossa ja yksilönkehityksen varhaisessa vaiheessa. Kehityksellisten liikemallien tutkimus on peräisin Body-Mind Centering-menetelmästä, jossa ruumiin anatomiaa tutkitaan kokemuksellisesti. Toisessa luvussa käyn läpi Hydra-esityksen tapahtumat pääpiirteittäin. Esitys on kaksiosainen: sen aloittaa tulevaisuuden symbiontin puheenvuoro, missä esityksen fiktiiviset puitteet esitellään ja osallistujat kutsutaan mukaan leikkiin. Toinen osa tapahtuu symbionttihautomossa, missä tehdään virittävä soluhengityksen harjoite, tutustutaan merisieniin ja tehdään lajityypillisen hoivan harjoite koskettamalla. Reflektoin esityksestä saamaani palautetta ja haasteita, joita koskettamiseen perustuvaan esitykseen sisältyy. Kolmannessa luvussa avaan näyttämöajatteluni taustalla olevia ekologisia ja ruumiinpoliittisia ulottuvuuksia. Kerron siitä, miksi halusin tehdä esityksen, jossa tuntoaisti on keskeinen elementti, mitä elämäntaitoja merisieni voi meille opettaa ja miten Hydra on suhteessa spekulatiiviseen fiktioon, kehitykselliseen evoluutiobiologiaan ja liveroolipelaamiseen. Näkökulmani liittyy kosketuksen politiikkaan ja suostumuksen kysymyksiin kokemuksellisessa esityksessä. Lopuksi kirjoitan Hydran suhteesta utooppiseen ja dystooppiseen ajatteluun ja pohdin, mitä radikaalin ruumiillisuuden utopia voisi tässä ajassa tarkoittaa. Itsensä kokeminen symbioottisista suhteista koostuvana prosessuaalisena ruumiina horjuttaa käsityksiä yksilöllisyydestä. Ruumiilliseen tietoon pohjaavalla, lepoa ja palautumista sallivalla harjoituksella on merkitystä tässä ajassa. Kun solutason elävyytemme integroituu osaksi käsitystä itsestämme, kokemuksella voi olla merkitystä vaurioituneen luontosuhteen elvyttämisessä.