Musiikkikasvatuksen rooli aikuiskuorotyössä : kanttoreiden näkemyksiä ja kokemuksia
Hyvönen, Sallamari (2019)
Hyvönen, Sallamari
2019
Kirjallinen työ
kirkkomusiikki ja urut
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019092529708
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019092529708
Tiivistelmä
Kirjallisessa työssäni kartoitan musiikkikasvatuksen roolia aikuiskuorotyössä haastattelemalla neljää Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttorin virassa olevaa kanttoria. Aikuiskuoroja ei kirkollisessa kontekstissa yleisesti ymmärretä musiikkikasvatukselliseksi ympäristöksi, vaan musiikkikasvatuksen ajatellaan liittyvän luontevimmin lapsi- ja nuorisotyöhön. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tuorein linjaus musiikkikasvatuksen tavoitteista ja lähtökohdista Musiikkikasvatus seurakunnassa – kirkon musiikkikasvatuksen lähtökohdat ja tavoitteet on julkaistu vuonna 1989, eli 30 vuotta sitten. Tätä ennen kanttoreilla ei ole ollut piispainkokouksen hyväksymää linjausta musiikkikasvatuksen tavoitteiden toteutuksen suhteen, eikä sen jälkeen yhtä kattavaa julkaisua aiheesta ole tehty. Julkaisu ei ole merkittävästi vaikuttanut seurakuntien musiikkikasvatustyön suunnitteluun tai toteutukseen, jonka takia on kiinnostavaa peilata haastateltavien näkemyksiä julkaisuun. Tutkimustulosteni mukaan musiikkikasvatuksen rooli aikuiskuorotyössä koostuu monista osatekijöistä. Jotkut niistä ovat jossain määrin kanttoreiden kesken yhteisesti jaettuja kulttuurisia tapoja ja osa kanttoreiden omia persoonallisia painotuksia. Haastateltavien ajatukset kohtasivat Musiikkikasvatus seurakunnassa -julkaisun yleistavoitteen kanssa ja päätavoitteista suurin osa toteutui yhden tai useamman haastateltavan kohdalla. Tästä huolimatta kukaan ei kuitenkaan maininnut julkaisua tai sen merkitystä musiikkikasvatuksen rooliin aikuiskuorotyössä. Tutkimukseni herättää mielenkiinnon julkaisuun ja siitä nouseviin uusiin tutkimuskysymyksiin sekä tuo esille yhtenäistämisen ja päivittämisen tarpeen seurakuntien musiikkikasvatussuunnitelmien suhteen.
Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1554]