Näkymätön näkyvässä : kuvakiellon utopia modernismista nykytaiteeseen

Abstract

Theodor W. Adornon mukaan runon kirjoittaminen Auschwitzin jälkeen oli barbaarista. Jäljelle jäi vain kärsimyksen muistoa kunnioittava kuvakielto, paradoksaalinen nonfiguratiivisen esittämisen mahdollisuus. Kalle Lampela tarttuu tähän mahdollisuuteen ja hahmottelee kuvakiellon utopiaa taiteilijan luovana impulssina. Ikonoklasmia sivuavien mediaspektaakkeleiden sijaan Lampela etsii Adornon viitoittaman mustan estetiikan vastineita kuvataiteesta. Hän ottaa matkakumppaneikseen Adornon ei-identtisen kuvakiellon estetiikan ja Ernst Blochin marxilaisen utopia-ajattelun. Matkalla Lampela kohtaa muiden muassa Rothko-kappelin kontemplatiivisen hiljaisuuden, Tehching Hsiehn vuoden pituiset performanssit ja Alfredo Jaarin Kuvien surun.