Eräs kykloopinosa huudahti: ”makkaraksi!” : pohdintoja leikin ja teatterin välisestä suhteesta

Abstract

Tässä opinnäytetyössä tutkin leikin ja teatterin välistä suhdetta omassa taideopettajuudessani. Työn pohjana kulkee syksyllä 2021 sekä keväällä 2022 järjestetty noin kuudenkymmenen opetuskerran laajuinen työpajakokeilu esikouluikäisille lapsille, joissa keskiöön on asettunut oma pohdintani siitä, miten leikki näyttäytyy teatteriopetuksessa. Tässä opinnäytetyössä etsin teorian ja käytännön kuvauksen avulla perusteluja sille, miksi teatteri ja leikki näyttävät olevan toisistaan erottamattomia.

Tutkimusote tässä työssä on narratiivinen, pitäen sisällään käsiteanalyysiä. Pääasiallinen tutkimuskysymys, johon työ pyrkii vastaamaan, on se, minkälainen suhde teatterilla ja leikillä on toisiinsa, oppimiseen ja sitä kautta minuun opettajana. Muiksi tärkeiksi kysymyksiksi ovat työn kirjoitusprosessin aikana nousseet teemat siitä, miksi koen, että teatterin tekemisen tulisi olla kivaa ja miten opettajana voin pitää huolta pedagogisilla valinnoillani siitä, että leikki voi hyvin teatteriopetuksessa. Tässä työssä se, että on kivaa tai hauskaa rinnastetaan merkiksi turvallisuuden kokemuksesta työskentelyssä.

Luon työlleni teoreettisfilosofisen pohjan leikin ja teatterin välisestä suhteesta esittelemällä leikin tutkimuksen länsimaalaisen perinteen historiallista jatkumoa niin kasvatustieteen, kehityspsykologian sekä kulttuurihistoriallisten määritelmien näkökulmista ja vertaamalla tämän tutkimusperinteen havaintoja teatterintekijän näkökulmaan leikistä. Mietin, mitä taideopettajan tulisi tietää leikin teoriasta ymmärtääkseen ilmiötä laajemmin.

Olennaisimmiksi leikin teorian lähteiksi tälle työlle on valikoituneet alankomaalaisen kulttuurifilosofin Johan Huizingan seitsemän leikin tunnuspiirrettä (vapaaehtoisuus, tavallisesta elämästä irtautuminen, leikin situationaalisuus, järjestys, säännöt, jännitys sekä esteettisyys) sekä ranskalaisen sosiologin ja kriitikon Roger Caillois’n neljä leikin kategoriaa (kilpailu, sattuma, huimaus ja jäljentely). Näitä lähteitä hyödyntäen käyn läpi sitä, miten leikin tunnuspiirteet sekä kategoriat ilmenevät eri tavoin teatteriopetuksessa.

Aineistoa on tässä työssä purettu fiktiivisten kertomusten muodossa, joihin tiivistyy laajan työpajakokonaisuuden kokemukset seuraavien teemojen kautta: hauskuuden merkitys teatteriopetuksessa, leikin helppous ja mahdollistavat tekijät, leikin esteet ja sen turmeleminen, säännöt, niiden puute sekä opettajan asema leikkijänä, siihen liittyvä valta ja vastuu. Tutkin myös, mikä muuttuu opetuksessa, kun leikin sanasto muuttuu teatterin sanastoksi. Kokemukset ovat avattu fiktiivisen toiminnan koosteiden avulla, joissa osallistujia ei yksilöidä ja havaintojen pääpaino on omassa toiminnassani ja ajattelussani opettajana.

Päädyn työssäni siihen tulokseen, että leikin merkitys on korostunut ajattelussani kirjoitusprosessin sekä käytännön kokemusten kautta kaiken teatteritoiminnan päämääräksi välineellisen arvon sijaan. Työssä tuodaan esiin ajatus siitä, että teemme teatteria voidaksemme leikkiä, vaikka toisinaan se näyttäytyykin niin, että leikkisimme tehdäksemme teatteria.