Vaarallinen näyttelijä: Miten olla elossa näyttämöllä?

Abstract

Opinnäytetyössäni pohdin, mitä tarkoittaa ”vaarallinen näyttelijä” ja miten vaarantunteesta voi luoda työkalun näyttelijälle. Vaara ei ole minulle näyttelemisen käsitteenä negatiivinen, vaan kuvastaa näyttämöllä vapaata ja tilanteessa elävää näyttelijää. Tätä kutsun työssäni vaaravyöhykkeeksi. Vaaravyöhykkeelle päästäkseni minun on oltava näyttelijänä muun muassa kuunteleva, analyysistä vapaa, impulsiivinen, humoristinen, leikkimielinen, aistien varassa toimiva, anarkistinen, innostunut, arvaamaton, yllätyksellinen, epätäydellinen ja halukas työskentelemään yhdessä muiden kanssa. Pohdin opiskeluvuosieni matkaa pois ylianalysoinnista ja suorittamisesta sekä käyn läpi siihen mahdollistavia tekijöitä. Pohdin opinnäytetyössäni, miten lämmittelen mieltäni ennen esityksiä, ja miten saan itseni kevyeksi ja vapaaksi näytellessäni, sekä sitä, mikä vaarantunteeseen pääsyä estää. Mitkä elementit näyttelijäntaiteen opinnoissani ovat auttaneet saamaan kehoni ja mieleni impulsiiviseen leikkiin kohti näyttämöllä vapaana elämistä?

Kohti nautintoa ja elämistä näyttämöllä -kappaleessa käsittelen työkaluja, jotka auttavat minua tavoittamaan vaarantunteen näytellessä. Työkaluilla tarkoitan apukeinoja, joita ovat muun muassa leikki, mielikuvitus, itseluottamus, anarkia ja huumori. Leikistä kertova osuus sisältää proosallisen autofiktiivisen kertomuksen lapsuuteni lempileikistä. Pohdin leikin ja mielikuvituksen tärkeyttä osana vaarantunteen saavuttamista. Näyttämöllä vaara on leikkiä, joka sisältää turvallisuuden tunteen. Näyttämön on aina oltava turvallinen tila, jossa ei koeta todellista vaarantunnetta, vaikka voin näytellessäni kokea samanlaisia tuntemuksia kuin vaaratilanteessa. Turvallisuuteen työtilanteessa kuuluu yhteinen luottamus, mutta antautuminen vaarantunteelle vaatii mielestäni myös itseluottamusta ja anarkiaa. Käsittelen opinnäytetyössäni myös opiskeluvuosieni matkaa itsevarmemmaksi, rohkeammaksi ja röyhkeämmäksi itsenäiseksi taiteilijaksi. Käyn keskustelua Elsa Saision Katseen alaiset -kirjan näyttelijöiden haastattelujen kanssa, jotka käsittelevät ainakin anarkiaa, häpeän kynnystä ja itseluottamusta. Pohdin myös huumoria ja tunteita näyttämöllä. Tärkeimmäksi tekijäksi nousee huumoriin pohjautuva mielen lämmittely, joka tuo näyttelemiseen ja taiteellisiin työryhmiin leikkimieltä, keveyttä ja pirskahtelevaa energiaa.

Dopamiinia ja impulsiivisuutta -kappaleessa pureudun syvemmin syihin, joiden myötä olen päätynyt opinnäytetyöni aiheeseen ”vaarallinen näyttelijä”. Käsittelen tätä muun muassa ADHD:n tuoman innostumisen ja impulsiivisuuden kautta. Olen näyttelijänä kokenut hyötyväni ADHD:n tuomasta innostumisesta ja impulsiivisuudesta. Käsittelen kuitenkin myös innostumisen kääntöpuolia, eli uupumusta ja univaikeuksia, jotka ovat rajoittaneet jaksamistani näyttelijänä. Avaan opinnäytetyössäni impulssien ja niiden seuraamisen merkitystä tavoitellessani vaarantunnetta. Käyn läpi näyttelemiseen liittyvää impulsseihin reagoimista sekä oman että ohjaajan impulsiivisuuden, improvisaatiokurssin, hetkessä elämisen sekä kamera- ja teatterinäyttelemisen kautta. Käsittelen myös opintoihini kuulunutta mysteeritanssikurssia, joka on opettanut minulle mitä ovat kehon impulssit, miten ne minusta kumpuavat ja mihin ne voivat minut viedä. Mysteeritanssikurssilla sain mahdollisuuden sukeltaa vapaasti mielikuvitukseeni ja antaa impulsiivisuudelleni kaiken tilan turvallisessa ympäristössä.

Viimeisessä kappaleessa Leikitään yhdessä analysoin kokemuksiani kahden itselleni merkityksellisen teatteri- ja elokuvaproduktion kautta. Analyysiani varten haastattelin näiden teosten teatteri- ja elokuvaohjaajia. Mietin, mitä vaarantunne on merkinnyt minulle työskennellessäni osana työryhmää