Onnistumisen paradoksi – Ajatuksia oman työn arvioimisesta näyttelijäntyössä

Abstract

Kirjallisessa opinnäytteessäni Onnistumisen paradoksi – Ajatuksia oman työn arvioimisesta näyttelijäntyössä, käsittelen onnistumista, oman työn arvioimista ja niiden vaikutuksia näyttelijäntyössä. Pohdin mitä onnistuminen merkitsee ja mitkä tekijät vaikuttavat onnistumisen kokemukseen. Voimakkaan ja uuvuttavan itsekriitikin kanssa kamppaileminen on saanut minut miettimään, miten oman työn arvioiminen tapahtuu näyttelijäntyössä, kun olemme jatkuvasti subjektiivisten, oman ja ulkoapäin tulevan palautteen varassa. Pohdin myös, miten kontrollista ja suorittamisesta vapautuminen voisi tapahtua ja mitä sillä voisi saavuttaa. Ensimmäisessä luvussa puran onnistumisen käsitettä. Avaan suhdettani onnistumisen tavoitteluun ja sitä mitä se ajattelustani kertoo. Pohdin mitä onnistuminen merkitsee ja mitkä asiat onnistumisen mahdollisuuksiin vaikuttavat. Yhtenä onnistumisen mahdollisuuksiin vaikuttavana tekijänä nostan Albert Banduran kehittämä minäpystyvyyden -käsitteen, jota vasten peilaan omia käsityksiäni ja kokemuksiani. Jaan myös epäonnistumisen ja onnistumisen kokemuksia ja pohdin miten käsitellä niitä. Toisessa luvussa pureudun oman työn arvioimiseen näyttelijäntyössä. Analysoin miten ja milloin arvioiminen tapahtuu ja mietin miten se meihin vaikuttaa. Tarkastelen omia arvioimisen tapojani kolmen eri teoksen harjoitus- ja esitysprosessien kautta. Olen valinnut yhden tanssiteoksen, yhden näytelmän sekä yhden kollektiivisesti luodun improvisaatiopohjaisen esityksen, tutkiakseni miten erilaiset prosessimuodot ja työnkuva vaikuttaa esiintyjän tapaan arvioida työtään. Koska kokemukset oman työn arvioimisesta ovat hyvin henkilökohtaisia, halusin peilata jonkun toisen näyttelijän ajatuksia ja kokemuksia omiini. Haastattelin näyttelijä Iida Kuningasta onnistumisen ja oman työn arvioinnin teemoista. Kuningas esiintyi teoksessa, jota käsittelen työni toisessa luvussa. Tämä mahdollisti keskustelun oman työn arvioimisesta ja näkökulmien vertailemisesta juuri tässä kyseisessä teoksessa. Luvussa neljä kirjoitan stressistä, sillä koen sen oleelliseksi tekijäksi tarkastellessamme onnistumista, epäonnistumista, itsellemme asettamia vaatimuksia ja niiden käsittelemistä. Puran stressi -käsitettä käyttäen Liisa Keltikangas-Järvisen teosta Temperamentti, stressi ja elämänhallinta ja pohdin sitä näyttelijän ja esiintyjän näkökulmasta. Kirjoitan luvun lopussa myös omakohtaisesta kokemuksesta ylikuntoon ja loppuunpalamiseen liittyen ja pohdin, mitä jälkiä se on minuun esiintyjänä jättänyt. Viidennessä luvussa syvennyn kontrollin ja irtipäästämisen teemoihin ja tarkastelen niitä näyttelijäntyön näkökulmasta. Pohdin miten onnistumisen tavoittelija ja suorittaja minussa uskaltaisi päästää irti kontrollista ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Avaan myös sitä, miten irtipäästäminen ja antautuminen liittyvät omalla kohdallani hengitykseen ja sen myötä äänenkäyttöön, läsnäoloon ja lopulta nautintoon. Lopuksi kokoan opinnäytteen kirjoitusprosessin aikana nousseita havaintojani. Kerron millaisiin päätelmiin olen tullut siitä, millainen suhde onnistumiseen ja oman työn arviointiin voisi olla kestävä ja minkälaista esiintyjyyttä kohti minä haluan tulevaisuudessa mennä.