Dionyysinen peto – vaiko kissanpentu?

Abstract

*

Opinnäytteessäni ”Dionyysinen peto – vaiko kissanpentu?” tarkastelen, mitä näyttelijän vapautuneisuus tarkoittaa minulle omasta näkökulmastani. Erittelen ilmaisulliseen vapautuneisuuteeni vaikuttavia tekijöitä ja esteitä. Käytän apunani Friedrich Nietzschen määrittelemiä käsitteitä apolloninen ja dionyysinen. Katson näiden vastaparikäsitteiden läpi, mitä olen näyttelijäntaiteellisten opintojeni aikana oppinut ja omaksunut. Pohdin erityisesti, mitä hetkessä oleminen, intuitio ja heittäytyminen tarkoittavat minulle näyttelijänä. Nostan tarkasteluun puolia, joita itse tavoittelen sekä vaalin näytellessäni. Pohdin yllä mainitsemieni käsitteiden kautta, mitä itselleni ihanteellinen näyttelemisen tila tarkoittaa.

Läpi opinnäytteen käsittelen myös tämän opinnäytteen kirjoittamisprosessia sekä ylipäätään taiteellista luomista metatasolta kommentoivan Kaaoskissa-hahmon kautta. Nämä osiot ovat kaunokirjallisia, ja niissä Kaaoskissa-hahmo jakaa vapaamuotoisesti mielipiteitään opinnäytteeni kirjoittamisesta monologimaisessa kaikkitietävässä muodossa.

Johdantona toimivassa ensimmäisessä kappaleessa kuvailen, miten päädyin opinnäytteeni aiheen rajaukseen. Toisessa kappaleessa syvennyn käsitteisiin apolloninen ja dionyysinen, sekä avaan niiden merkityksiä ja alkuperää. Kolmannessa kappaleessa nostan valokeilaan kolme estettä, joiden koen olevan tielläni tavoitellessani vapautunutta näyttelijäntyötä.

Neljännessä kappaleessa tarkastelen hetkessä elämisen tärkeyttä näyttelijäntyössä. Kirjoitan kokemuksestani Improvisoidun näytelmän tekoprosessin ja esitysten ajalta. Käsittelen myös näyttelijän positiota suhteessa muuhun työryhmään, ja vertailen improvisoidun näyttelemisen sekä valmiin esityksen esittämisen eroja. Lisäksi tarkastelen hetkessä elämistä ja tunnetyöskentelyä suhteessa kameranäyttelemiseen erään omakohtaisen kokemuksen kautta.

Viidennessä kappaleessa reflektoin, mitä valmiin esityksen toistaminen tarkoittaa suhteessa näyttelijän vapautuneisuuteen ja tunnetyöskentelyyn. Tarkastelen myös ryhmää dionyysisenä elementtinä. Kuudennessa ja viimeisessä kappaleessa pohdin omaa näyttelijäidentiteettiäni sekä dionyysisyyden käsitteen suhdetta näyttelijän herkkyyteen sekä itsetuntoon. Lopuksi nostan esille käsitteiden näkökulmasta kirjoitusmatkani varrelta nousseita ajatuksia. Kirjoitusprosessin myötä ”Dionyysinen peto” määrittyy minulle kollektiivisena osiensa summana. Se on kokonaisuus. Näyttelijänä en ole koskaan yksin, vaan aina yhteydessä muihin sekä ympäristööni ja vallitseviin olosuhteisiin.