Keskeneräisyyden sietämisestä ja nauttimisesta - Erään näyttelijän tuskaa ja oivalluksia harjoitusprosessissa
Kaitalahti, Milla (2024-04-22)
Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu
22.04.2024
Maisterin opinnäytetyö
näyttelijäntaide
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024053041363
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024053041363
Tiivistelmä
Opinnäytetyössäni tarkastelen keskeneräisyyden hyväksymistä harjoitus- ja esityskaudella. Pohdin erityisesti keskeneräisyyden sietämistä näyttelijäntyössä, valmiin materiaalin kanssa työskentelyyn liittyviä haasteita ja sitä, miten improvisaatio voi hyödyttää minua näyttelijänä eri tilanteissa. Vertailen käsikirjoitetun näytelmän harjoitusprosessia improvisaation työskentelytapaan, jossa mitään ei suunnitella ennalta.
Ensimmäisessä luvussa tarkastelen, miten häpeä, itsetietoisuus ja tarve itsekontrolliin vaikeuttavat näyttelemistäni. Alan helposti ohjata itseäni näyttämöllä tai keskeytän harjoittelun. Välillä en uskalla pyytää ohjaajalta apua, vaan yritän selviytyä yksin. Pohdin turvallisen työympäristön merkitystä siinä, että uskallan tehdä yhteistyötä ohjaajan ja muun työryhmän kanssa sekä kohdata epäonnistumiset.
Toisessa luvussa kuvaan Improvisaation mestarikurssin vaikutusta minuun näyttelijänä ja sitä, miten improvisaatio eroaa käsikirjoitetun näytelmän harjoittelusta. Pohdin, millaisia tekniikoita improvisaatio tarjoaa
itsekontrollista irti päästämiseksi sekä kykyyn olla läsnä esitystilanteessa.
Kolmannessa luvussa pohdin vaihto-opiskelukokemuksistani Prahassa. Opiskelin Feldenkrais-tekniikkaa, (Inter)Acting with the Inner Partner -harjoitusta sekä skenografiaa. Vaihto-opiskelussa ympäristön vaihtuminen antoi minulle tilaisuuden löytää uusia puolia itsestäni; opin tunnistamaan kehollisia reaktioitani ja seuraamaan impulssejani uudella tavalla sekä rauhoittamaan hermostoni.
Neljännessä luvussa avaan "Sarvivälke"-monologin harjoitusprosessia, joka sai ensi-iltansa keväällä 2024 Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä. Kerron, miten sovelsin improvisaation mentaliteettia yksin työskentelyyn. Pohdin ohjaajan ja näyttelijän välisen yhteistyön merkitystä, ja keinojani rakentaa kontaktia sekä kuvitellun että oikean yleisön kanssa.
Pohdin työssäni, miksi joillain harjoituskausilla koen vapautta ja luovuutta, kun taas toisinaan kohtaan lukkiutumista ja epävarmuutta. Olen oppinut opinnäytetyön myötä ja viiden opiskeluvuoteni aikana armollisuutta itseäni kohtaan. Minun ei tarvitse esittää sujuvaa, jos en vielä tiedä kaikkia vastauksia harjoituksissa.
Ensimmäisessä luvussa tarkastelen, miten häpeä, itsetietoisuus ja tarve itsekontrolliin vaikeuttavat näyttelemistäni. Alan helposti ohjata itseäni näyttämöllä tai keskeytän harjoittelun. Välillä en uskalla pyytää ohjaajalta apua, vaan yritän selviytyä yksin. Pohdin turvallisen työympäristön merkitystä siinä, että uskallan tehdä yhteistyötä ohjaajan ja muun työryhmän kanssa sekä kohdata epäonnistumiset.
Toisessa luvussa kuvaan Improvisaation mestarikurssin vaikutusta minuun näyttelijänä ja sitä, miten improvisaatio eroaa käsikirjoitetun näytelmän harjoittelusta. Pohdin, millaisia tekniikoita improvisaatio tarjoaa
itsekontrollista irti päästämiseksi sekä kykyyn olla läsnä esitystilanteessa.
Kolmannessa luvussa pohdin vaihto-opiskelukokemuksistani Prahassa. Opiskelin Feldenkrais-tekniikkaa, (Inter)Acting with the Inner Partner -harjoitusta sekä skenografiaa. Vaihto-opiskelussa ympäristön vaihtuminen antoi minulle tilaisuuden löytää uusia puolia itsestäni; opin tunnistamaan kehollisia reaktioitani ja seuraamaan impulssejani uudella tavalla sekä rauhoittamaan hermostoni.
Neljännessä luvussa avaan "Sarvivälke"-monologin harjoitusprosessia, joka sai ensi-iltansa keväällä 2024 Kansallisteatterin Omapohja-näyttämöllä. Kerron, miten sovelsin improvisaation mentaliteettia yksin työskentelyyn. Pohdin ohjaajan ja näyttelijän välisen yhteistyön merkitystä, ja keinojani rakentaa kontaktia sekä kuvitellun että oikean yleisön kanssa.
Pohdin työssäni, miksi joillain harjoituskausilla koen vapautta ja luovuutta, kun taas toisinaan kohtaan lukkiutumista ja epävarmuutta. Olen oppinut opinnäytetyön myötä ja viiden opiskeluvuoteni aikana armollisuutta itseäni kohtaan. Minun ei tarvitse esittää sujuvaa, jos en vielä tiedä kaikkia vastauksia harjoituksissa.