Minä, Hamlet : näyttelijäntyön rakentuminen

Abstract

Tämä teos, Minä, Hamlet, on yksi taiteellisen tohtorintutkimukseni taiteellisista töistä. Kolme muuta työtä ovat näyttämöteoksia: nimirooli William Shakespearen näytelmässä Hamlet (Teatteri Jurkka 2004); ohjaus ja pedagoginen prosessivastuu Frank Wedekindin näytelmästä Lulu (TeaK 2006); sooloesitys 3 (TeaK 2012), joka perustuu Gunnar Ekelöfin runomaailmaan sekä tämän teoksen (Minä, Hamlet) näyttämölliseen tulkintaan, näyttämöllistämiseen. Tutkimuksen loppupäätelmät ovat näyttämöllä, viimemainitussa teoksessa 3. Minä, Hamletin voi ajatella kudokseksi, jopa vyyhdiksi, vaikka se lainaakin labyrintin metaforaa. Teos kokoaa monikerroksiseen kudokseensa aiheita jumalista, näyttelijäntaiteen ja teatterin kehityksestä antiikin ritualistisesta perinteestä tähän päivään, eurooppalaisesta kulttuurihistoriasta, englantilaisesta renessanssinäyttämöstä, Shakespearesta ja erityisesti hänen näytelmästään Hamlet. Tähän kudokseen kietoutuu myös kirjoittajan henkilökohtainen kehitys näyttelijäksi ja taiteilijaksi. Tämä henkilökohtaisuus löytää isäsuhteen käsittelyn kautta samastumispinnan Shakespearesta, Hamletista ja Hamletista. Näyttelijäntaiteellisesti tämä teos pyrkii avaamaan tekijän omaa suhdetta Konstantin Stanislavskiin sekä hänen ”järjestelmäänsä”. Suhde traditioon - ei ainoastaan Stanislavskiin ja hänen ”järjestelmäänsä” - on koko ajan merkityksellisenä läsnä. Tradition tunnistaminen on yksi tämän teoksen aiheista kun samalla meidän tapamme nojautua traditioon, loreen ja menetelmiin ja viedä niitä eteenpäin on teoksessa kriittisen tarkastelun alla. Näin erityisesti koskien Stanislavskin ”järjestelmää”. Teos ei etene kronologisesti, vaikka se alkaakin alusta, alun etsimisellä. Teos pyrkii kuvaamaan teoksen rakentumista olemalla itse oma rakentumisensa. Se palaa aiheisiin, yhdistää ilmiöitä ja havaintoja sitä mukaa kun ne nousevat ”näyttämölle”. Teoksen näyttämö on labyrintti. Sen diskurssi ja tarkastelutapa vaihtelee rajusti, tieteellinen referenssi vaihtuu teoksessa odottamatta fiktioon. Teoksen johdannossa esitelty Roberto Calasson näkemys myytistä (196) on se referenssi, johon tutkimukseni näiltä osin huomattavalla tavalla nojautuu. Minä, Hamlet rakentuu seuraavasti: Johdannossa esittelen joitakin kulttuurihistoriallisia alkuja; liikkeelle päästyämme siirrymme Bulgakovin mukana Moskovan Taiteellisen teatterin tiloihin; jatkamme 1500-luvun Englannin kautta Tanskaan ja kaivaudumme sen historiallisiin vaiheisiin; palaamme Lontooseen ja erityisesti Shakespeareen ja Hamletiin; vierailemme Teatteri Jurkan Hamlet esityksessä; seuraa lyhyt katsaus Suomen näyttelijäkoulutuksen historiaan; kuvausta tekijän omasta näyttelijyyteen asettumisesta; palaamme alkuun, mikä on myyttiseen ja arkaaiseen Kreikkaan, Kreetalle, jopa Egyptiin; tapauskuvaus eräästä näyttämöllisestä tilanteesta näyttämöltä käsin näyttelijän näkökulmasta; havaintoja näyttämötaiteesta manifestin muodossa; vaiheittainen siirtyminen Stanislavskin, Hamletin ja kuoleman kautta varhaiskeskiaikaiseen Konstantinopoliin; keskiaikainen läpikahlaaminen Roomasta - antiikin Kreikan kautta - Lontooseen; labyrintin sydän, Minotauros.