When nothing is called music : towards ecological composition

Abstract

Sellainen taiteellinen toiminta, jota voidaan nimittää sekä musiikiksi että ei-musiikiksi, osoittaa ongelman kielenkäytössä. Emme saata kunnolla puhua tällaisista tapauksista, koska 'musiikki' ei ole siihen sopiva sana. Väitöskirja esittelee joukon esimerkkitapauksia, epätavallisista soittimista ja esittämistavoista sävellettyyn teatteriin, sisältäen esimerkkejä Parviaisen omasta toiminnasta. Ongelman tarkastelu lähtee liikkeelle musiikki-sanan alkuperästä. Tästä edetään käsitehistorialliseen tarkasteluun, joka tapahtuu poikkeuksellisesti keskittyen musiikki-sanaan ja edeten menneisyydestä kohti nykyaikaa, eikä päinvastoin niin kuin yleensä on tehty. Tällä tavoin tulee ilmi musiikki-sanan ja käsitteen dogmaattisuus, joka on yllättävän vakava eettinen ongelma – ongelma, joka näkyy kautta historian, jopa nykyäänkin. Luciano Berio ja Jean-Jacques Nattiez ovat huomauttaneet että musiikki on vain sitä, mitä kutsumme musiikiksi. Tämä huomio on linjassa musiikki-sanan uskonnollisten ja dogmaattisten juurten kanssa. Mutta entäpä jos emme nimittäisikään mitään musiikiksi? Miten sellainen muutos vaikuttaisi käsityksiimme ja toimintaamme? Lera Boroditsky ja eräät muut ovat tuoneet esille päivitettyjä todisteita lingvistisen relativismin puolesta: kieli vaikuttaa kognitioon, joskus yllättävin tavoin. Osin näihin tukeutuen, käsillä oleva tutkimus esittää että taiteellista toimintaa koskeva diskurssi hyötyisi suuresti jos siinä vältettäisiin tyystin dogmaattisten käsitteiden, kuten musiikin, käyttö. Ei-dogmaattinen kielenkäyttö olisi paremmin linjassa käytännön kanssa. Erilaiset luovuuden alueet toimisivat paremmin yhteen, kun keinotekoiset esteet olisivat poissa. Tällöin avautuu myös mahdollisuuksia ennennäkemättömään yhteispeliin kulttuurin ja yhteiskunnan osa-alueiden välillä laajemminkin. Väitöstyön taiteellinen osio on essee-elokuva, joka esittää Töölönlahden vertauskuvallisena maisemana. Kaikki aluetta varten tehdyt kokonaissuunnitelmat ovat epäonnistuneet. Elokuva esittää neljä soittajaa suhtautumassa tähän maisemaan omilla tavoillaan, pienessä mittakaavassa. Elokuva on tarkoitettu ilmaisemaan kirjallisen osion teemoja omasta näkökulmastaan käsin.

Det finns konstnärlig praktik som kan kallas både musik och icke-musik. Sådana fall är bevis på bristande diskurs: vi kan inte prata ordentligt om dem eftersom "musik" inte är ett lämpligt ord för att adressera dem. Ett urval av sådana fall presenteras, från ovanliga instrument och performancestrategier till komponerad teater, inklusive exempel från Parviainens egen konstnärliga praxis. För att undersöka problemets rötter studeras ordet "musik". En ovanlig version av musikens konceptuella historia, som följer själva ordets väg genom tiden, presenteras. Normalt görs detta omvänt. Men om vi börjar från rötterna, avslöjas dogmatismen i ordet och begreppet "musik" som ett förvånansvärt allvarligt etiskt problem, som manifesteras genom historien såväl som i nuet. Luciano Berio och Jean-Jacques Nattiez har påpekat att musik är det som vi kallar musik. Denna uppfattning överensstämmer med det aktuella ordets religiösa och dogmatiska rötter. Ett radikalt förslag presenteras: tänk om vi inte kallade någonting musik? Hur skulle förändringen påverka vår förståelse och vår praxis? Lera Boroditsky och andra har presenterat uppdaterade bevis för språklig relativism: språk påverkar kognition, ibland på överraskande sätt. Baserat på dessa åsikter föreslår den nuvarande studien att diskursen om konstnärlig praktik skulle förbättras kraftigt om dogmatiska begrepp som ”musik” helt undviks. En icke-dogmatisk diskurs skulle anpassas bättre till praxis. Olika områden med kreativitet skulle förbindas bättre när konstgjorda hinder har tagits bort. Detta skulle också öppna oöverträffade möjligheter för synergi mellan kultur- och samhällsområden. Den konstnärliga delen av den här avhandlingen är en uppsatsfilm som presenterar Töölönlahti (ett centralt distrikt i Helsingfors) som ett paraboliskt landskap. Det har gjorts många försök att omstrukturera området helt, men de har alla misslyckats. I detta landskap av misslyckade planer presenterar filmen småskaliga interventioner från fyra instrumentalister, anpassning till deras situation. Filmen är avsedd som parabolisk kommunikation som från sin egen vinkel tar upp de frågor som diskuteras i den skriftliga komponenten.

There is artistic practice that could be called both music and non-music. Such cases are evidence of an insufficiency in discourse: we cannot properly talk about them because 'music' isn't a suitable word to address them. A selection of such cases is presented, from unusual instruments and performance strategies to composed theatre, including examples from Parviainen's own artistic practice. To investigate the roots of the problem, the origin of the word 'music' is studied. An unusual version of the conceptual history of music, following the path of the word itself throughout time, is presented. Normally, this is done in the reverse. But starting from the roots, the dogmatism of the word and concept 'music' is revealed as a surprisingly severe ethical problem, manifesting throughout history as well as in the present. Luciano Berio and Jean-Jacques Nattiez have pointed out that music is that which we call music. This notion is in line with the religious and dogmatic roots of the word in question. A radical proposition is presented: what if we called nothing music? How would the change affect our understanding and our practices? Lera Boroditsky and others have presented updated evidence for linguistic relativism: language affects cognition, sometimes in surprising ways. Based on these views, the present study proposes that discourse concerning artistic practice would be greatly improved if dogmatic concepts like 'music' were avoided entirely. A non-dogmatic discourse would align better with practice. Different areas of creativity would connect better, once artificial hindrances are removed. This would also open up unprecedented possibilities for synergy between areas of culture and society. The artistic component of the present dissertation is an essay film, presenting Töölönlahti (a central district in Helsinki) as a parabolic landscape. There have been many attempts to completely redesign the area, but they have all failed. In this landscape of failed plans, the film presents small-scale interventions by four instrumentalists, adapting to their situation. The film is intended as parabolic communication that, from its own angle, addresses the issues discussed in the written component.