Isä Peloton
Hagelin, Elina (2011)
Hagelin, Elina
2011
Maisterin opinnäytetyö
teatteriopettaja
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20201221101889

Tiivistelmä
Isä Peloton on matka isään, mieheen sekä yritys laajempaan keskusteluun isyydestä ja
äitiydestä perheen roolista käsin. Teksti on koostettu isien ja isoisien haastatteluista ja omista pohdinnoista suhteessa lasten vanhempien rooleihin tänä päivänä. Olen käyttänyt Bertolt Brechtin näytelmää Äiti Peloton ja hänen lapsensa taiteellispedagogisen
työn innoittajana. Pohdin työssäni myös mm. Brechtin käyttämän vieraannuttamis- ajatuksen ”sielua” verraten sitä sukupuolirooleihin tässä ja tämän hetkisessä yhteiskunnassa ollen itse äitinä vertailun kohteena. Mietin opinnäytteessä perheen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinpiiriin olosuhteiden
(sairaus, työttömyys, ero) muuttuessa. Missä ovat tukiverkot kriisin hetkellä? Miten palveluja pursuava yhteiskunta todellisuudessa palvelee perhettä ja sen kasvua? Mietin työntekijän kulmasta erästä keskustelun ja pysähdyksen hetkeä jonka koin 1990-luvun laman aikana päiväkodissa. Pohdin työssäni teatteripedagogiikan opiskelijana taiteentekijöiden mahdollisuuksia avata
lisää yhteiskunnallista ajattelua ja keskustelua perhepolitiikan näkökulmasta. Minkälaisia rakenteellisia muotoja ja paikkoja taiteentekijä tarvitsee työssään yksityisen ja yleisen keskustelun synnyttämiseksi?
Aineistona kirjallisessa opinnäytetyössä käytän isien ja isoisien haastatteluja, kirjallisuutta ja omia ajatuksia ja kokemuksia jotka ovat syntyneet opinnäytetyön synnyttämänä ja sitä ennen.

Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1571]