Hyvästi, rakas : eli miten luopua tästä kaikesta

Abstract

Kirjallinen lopputyöni "Hyvästi, rakas." kertoo luopumisen prosessistani Teatterikorkeakoulusta. Halusin tällä työllä tarkentaa itselleni ennen kaikkea missä olen nyt. Mitkä ovat omat arvoni taiteilijana ja minkälaiseksi tekijäksi haluan tulevaisuudessa tulla? Nykyisyys oli pääajatukseni mutta sen kartoittamiseen oli käytävä kaukana menneisyydessä ja kurkattava myös tulevaan. Tulevaisuudessa minulla on tuskin aikaa pohtia tätä näin pitkään. Halusin tuoda esille omat intohimoni tekijänä ja kirjoittaa minua inspiroivista ihmisistä ja asioista. Unelmoinnin ja kurkottamisen halusin selventää itselleni miettimällä suuntaa johon olen matkalla, omaa vaellustani. Uskon vahvasti pehmeisiin arvoihin ja ihmisten kunnioittamiseen ja niiden avulla tiedän tulevani tulevaisuudessa parhaaksi versioksi itsestäni. Menestymisen palvonta on minulle sitä, että pyrin elämään niin, että voin mennä tyytyväisenä nukkumaan iltaisin. Mietin myöskin roolejani ihmisenä ja läpikäynti tavoistani toimia sosiaalisissa tilanteissa oli hedelmällistä. Halusin myös liittää muistojani Berliinistä, koska se oli opintojaksona niin ainutlaatuinen ja rikastuttava. Siellä opin nöyryyttä tätä työtä kohtaan ja silmäni aukesivat paikallisten näyttelijöiden toimesta. Se sai minut haluamaan paremmaksi taiteilijaksi. Se sai minut haluamaan kansainväliseksi taiteilijaksi. Rupesin vaatimaan itseltäni enemmän ajatusta työtäni kohtaan tämän jälkeen. Tuntui tärkeältä kirjoittaa tästä matkasta, koska se oli kouluaikani kohokohta ja teoksen taustavire on luopumisen ajatus näin rakkaasta instituutiosta. Teksti syntyi kiitollisuudesta. Musiikista ja laulamisesta kirjoitin, koska se on minulle kaikista rakkain ilmaisumuoto. Näen sen tässä vaiheessa elämääni aidoimpana muotona ilmaista itseäni. Myös jatkuvan tutkiskelun aihe itselleni on löytää vastaavanlainen helppous näyttelemiseen kuin mitä laulaessa koen. Olen tutkinut sitä jo ensimmäiseltä vuosikurssilta lähtien. Loppusanat kiteyttivät itselleni sen miksi ylipäätänsä kirjoitin tämän lopputyön. Kaiken tekemisieni taustalla on kuitenkin aina ollut ne ihmiset jotka jakavat kanssani ne muistot ja tunteet. Ilman ystäviä, perhettä ja kollegoita olisi tämä työ täysin tyhjää itselleni. En ole koskaan ollut sooloilija ja se kävi minulle jälleen selväksi tämän lopputyön parissa. Kaiken ydin on olla osa jotain suurempaa kokonaisuutta. Olla osa jotain ja kuulua jonnekin. Ja missä ikinä se jokin onkaan, saa siellä toteuttaa itseään. Tärkeimpänä se, että siellä saa olla oma itsensä ihmisten keskellä, joihin luottaa.