Kokemuksellisen ekologian harjoituksia esityksissä Pelto – ankara moraliteetti ja Studio 5

Abstract

Teatterikorkeakoulun opinnäytteeni taiteellinen osa koostuu kahdesta erillisestä, vuonna 2005 toteutetusta teoksesta: Pelto – ankara moraliteetti ja Studio 5. Pelto – ankara moraliteetti -esitykseen kuului kaksi osaa, esitysinstallaatio ja näyttämöesitys. Ensimmäisessä luvussa käyn läpi kirjoituksia siitä, kuinka teatterin käytäntöjen (tila, tekstit, esityskonseptit) on ajateltu vieraannuttavan suhdettamme luontoon kenties voimakkaammin kuin muissa taiteenlajeissa. Erityisesti ihmiskeskeinen aihemaailma ja passiivinen katsojuus nousevat ekokriittisessä luennassani esille. Toisessa luvussa tarkastelen tilallisia strategioita muuttaa esityksellisiä ja siten ehkä ylipäänsä havaintotapojemme ”ympäristöherkemmiksi”. Tilan, ympäristön ja sen tuottamien suhdeasetelmien pohdinta on tärkeää, koska tilan jakamisen tapa nousee keskeiseksi ympäristöeettiseksi kysymykseksi opinnäytteessäni. Kolmannessa luvussa kirjoitan Pellon ratkaisuista luoda toiminnan ja tekojen tilaa sekä työvälineiden käytön ruumiillisuudesta ja ajallisuudesta, kuinka ympäristö ja ruumis asettuivat vuoropuheluun niiden kautta. Studio 5 -produktio koostui kolmesta pääosasta, jotka olivat installaatio Teatterikorkeakoulun Studio 3 -tilassa Helsingissä, ympäristötaideteos Suitian tutkimus- ja koetilan maastossa Siuntiossa sekä verkkosivusto, joka dokumentoi projektimme kirjallisen ja kuvamateriaalin. Opinnäytteen keskeiseksi osaksi muodostui myös niin sanottu metsänvuokrausprosessi. Opinnäytteen kirjallisessa osiossa pohdin Studio 5:n taiteellista työtä erityisesti esityksen elävyyden (elävän tilanteen), vuorovaikutuksen ja kytkeytyneisyyden kautta. Lisäksi kirjoitan teoksestamme kokonaisvaltaisuuden käsitettä vasten, mitä kaikkia ulottuvuuksia ja näkökulmia se yhdisteli, millaisen suhteikon se loi? Tarkastelen tässä valossa myös Teatterikorkeakoulun tilapolitiikkaa, ja ylipäänsä kaupunkitiloja, ja pohdin, millaisia ulossulkemisen mekanismeja niissä harjoitetaan. Ensimmäisessä luvussa tarkastelussa on musta sieni/home-installaatio, ja sen esiintuoma Teatterikorkeakoulun ”piilevä luonto”. Pyrin ristivalottamaan installaatiomme ”elävyyttä” ja vuorovaikutusta sekä esitysteorian että elävän materiaalisuuden teorian ja ekologian kautta. Mitä lopulta ymmärrämme elävyydellä, elävällä tilanteella tai vuorovaikutuksella; voisiko niitä ajatella laajemmin kuin vain ihmisten, esiintyjän ja katsojan välisinä suhteina? Omistan omat alakappaleet myös kahdelle installaatiossa esiintyneelle perustavalle toimijalle: pimeydelle ja sienirihmastolle. Toisessa luvussa etenen kohti projektimme metsäosiota maanomistajuuden ja siihen kietoutuvien tilapoliittisten kysymysten kautta. Kirjoitan metsään tai ylipäänsä ei-rakennettuun ympäristöön menon tärkeydestä elinympäristöjen mentaalisen häviämisen eli luonnon kulttuurisen olemassaolon uhanalaistumisen näkökulmasta, sekä retkeilevän kävelemisen ja niin sanotun ympäristöherkkyyden yhteydestä. Kolmannessa luvussa käsittelen vielä ajatuksia ja näkemyksiä siitä, mitä voisi olla niin sanottu esitysekologia ja kokonaisvaltainen esitys.