Johann Sebastian Bachin kosketinsoitinsovitukset Antonio Vivaldin viulukonsertoista : Bachin sovitusperiaatteet ja niiden soveltaminen
Laspas, Ilpo (2015)
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2015
978-952-329-018-1
Tohtoritutkinto. Taiteilijakoulutus
DocMus
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-018-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-018-1
Kuvaus
Taiteilijakoulutuksen tohtorintutkintoon liittyvä kirjallinen työ.
Tiivistelmä
My written thesis consists of two parts. The first part concentrates on Johann Sebastian Bach's organ and harpsichord transcriptions after Antonio Vivaldi's violin concertos. I explore the transcription principles used by Bach. The second part is an application of the first part into practice. I made my own organ transcription after one of Vivaldi's violin concertos, based on the detailed analysis on Bach's transcribing principles. The result is a so-called "stylistic transcription" which refers to the aim of following Bach's style of transcription as closely as possible. In my written thesis I analyse this application process and the basic questions related to it.
I compared Bach's organ and harpsichord transcriptions with the Vivaldi scores in a detailed way. Thus it was possible to find similarities and differences between them. The aim of the analysis of the transcription principles was basically to observe the slightest differences, and later to categorize them.
The smallest differences between Vivaldi's violin concertos and Bach's transcriptions after them are few deviating notes, sometimes only one differing note in a larger melodic context. Differences in sequence patterns are among deviations that are slightly more prominent. Further, at isolated points deviations from the original in the harmony or chord inversions are to be noted. Changes that are more significant in terms of transcription techniques include independent melodic, and at the same time contrapuntal lines to Vivaldi's simpler texture.
Most of the transcriptional changes made by Bach are to be found in detail level. These changes can mostly be motivated by the aiming for a more idiomatic solution than a literal transcription would produce. In this thesis, I use the concept of idiomaticity in the meaning of a natural way of transcribing music for organ and harpsichord. Idiomaticity can be found in two basic forms: stylistic and technical. In the case of stylistic idiomaticity (e.g. added contrapuntal lines or embellishments) the transcriptional changes are not dictated by the limitations of the instrument. In the case of technical idiomaticity the changes are motivated expressly by the limitations of instrument. A structural feature such as the compass of the instrument might require the arranger to change some patterns in order to make them playable on the instrument. Changing some unidiomatic figurations, such as repetitions or broad arpeggios, into more suitable ones for the keyboard instruments can also be seen as idiomaticity of the playing technique. Kirjallinen työni koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa keskittyy Johann Sebastian Bachin kosketinsoittimille (uruille ja cembalolle) tekemiin Antonio Vivaldin viulukonserttojen sovituksiin. Tarkastelen Bachin käyttämiä sovitusteknisiä periaatteita. Toinen osa on käytäntöön soveltava. Tein oman Vivaldi-urkusovitukseni Bachin sovitusten yksityiskohtaisen tarkastelun näyttämien periaatteiden pohjalta. Kyseessä on ns. "tyylisovitus", joka pyrkii olemaan mahdollisimman paljon Bachin sovitusten kaltainen. Työssäni tarkastelen tätä sovitusprosessia ja siihen liittyviä peruskysymyksiä.
Vertasin yksityiskohtaisesti Bachin urku- ja cembalosovituksia Vivaldin konserttojen partituureihin. Näin oli mahdollista havaita niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Sovitusanalyysi oli pohjimmiltaan kaikkein pienimpienkin erojen havainnointia ja myöhemmin niiden kategorisointia.
Pienimpiä eroja Vivaldin viulukonserttojen ja Bachin niistä tekemien sovitusten välillä ovat yksittäiset poikkeavat nuotit, joskus vain yksi ainoa ääni laajemmassa melodisessa kontekstissa. Hiukan suurempia Bachin tekemiä muutoksia ovat yksittäisten kuvioiden muutokset, esimerkiksi sekvensseissä. Merkille pantavaa on myös harmonioiden tai sointukäännösten eroavaisuus joissakin yksittäisissä kohdissa. Sovitusteknisesti laajempia muutoksia ovat Bachin lisäämät kokonaan itsenäiset melodiset ja samalla kontrapunktiset äänet Vivaldin yksinkertaisempaan tekstuuriin.
Bachin tekemiä sovitusteknisiä muutoksia esiintyy eniten detaljitasolla. Nämä muutokset ovat tavallisesti seurausta pyrkimisestä idiomaattisuuteen. Idiomaattisuudella tarkoitan tässä työssä uruille ja cembalolle ominaista ja luontevaa sovittamistapaa. Idiomaattisuuden voi jakaa karkeasti kahteen lajiin: tyylilliseen ja soittotekniseen. Tyylillinen idiomaattisuus on kyseessä silloin, kun sovitukseen tehdyt muutokset eivät olisi välttämättömiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kontrapunktin tai koristeiden lisääminen. Soittotekninen idiomaattisuus puolestaan perustuu soittimen tai soittotekniikan rajoituksiin. Esimerkiksi soittimen ääniala pakottaa sovittajan joskus muuttamaan kuvioita niin, että ne ovat soitettavissa. Myös kosketinsoittimille epäluontevien kuvioiden, kuten repetitioiden tai laajojen arpeggioiden, muuttaminen johtuu ensisijaisesti soittoteknisestä idiomaattisuudesta.
I compared Bach's organ and harpsichord transcriptions with the Vivaldi scores in a detailed way. Thus it was possible to find similarities and differences between them. The aim of the analysis of the transcription principles was basically to observe the slightest differences, and later to categorize them.
The smallest differences between Vivaldi's violin concertos and Bach's transcriptions after them are few deviating notes, sometimes only one differing note in a larger melodic context. Differences in sequence patterns are among deviations that are slightly more prominent. Further, at isolated points deviations from the original in the harmony or chord inversions are to be noted. Changes that are more significant in terms of transcription techniques include independent melodic, and at the same time contrapuntal lines to Vivaldi's simpler texture.
Most of the transcriptional changes made by Bach are to be found in detail level. These changes can mostly be motivated by the aiming for a more idiomatic solution than a literal transcription would produce. In this thesis, I use the concept of idiomaticity in the meaning of a natural way of transcribing music for organ and harpsichord. Idiomaticity can be found in two basic forms: stylistic and technical. In the case of stylistic idiomaticity (e.g. added contrapuntal lines or embellishments) the transcriptional changes are not dictated by the limitations of the instrument. In the case of technical idiomaticity the changes are motivated expressly by the limitations of instrument. A structural feature such as the compass of the instrument might require the arranger to change some patterns in order to make them playable on the instrument. Changing some unidiomatic figurations, such as repetitions or broad arpeggios, into more suitable ones for the keyboard instruments can also be seen as idiomaticity of the playing technique.
Vertasin yksityiskohtaisesti Bachin urku- ja cembalosovituksia Vivaldin konserttojen partituureihin. Näin oli mahdollista havaita niiden yhtäläisyyksiä ja eroja. Sovitusanalyysi oli pohjimmiltaan kaikkein pienimpienkin erojen havainnointia ja myöhemmin niiden kategorisointia.
Pienimpiä eroja Vivaldin viulukonserttojen ja Bachin niistä tekemien sovitusten välillä ovat yksittäiset poikkeavat nuotit, joskus vain yksi ainoa ääni laajemmassa melodisessa kontekstissa. Hiukan suurempia Bachin tekemiä muutoksia ovat yksittäisten kuvioiden muutokset, esimerkiksi sekvensseissä. Merkille pantavaa on myös harmonioiden tai sointukäännösten eroavaisuus joissakin yksittäisissä kohdissa. Sovitusteknisesti laajempia muutoksia ovat Bachin lisäämät kokonaan itsenäiset melodiset ja samalla kontrapunktiset äänet Vivaldin yksinkertaisempaan tekstuuriin.
Bachin tekemiä sovitusteknisiä muutoksia esiintyy eniten detaljitasolla. Nämä muutokset ovat tavallisesti seurausta pyrkimisestä idiomaattisuuteen. Idiomaattisuudella tarkoitan tässä työssä uruille ja cembalolle ominaista ja luontevaa sovittamistapaa. Idiomaattisuuden voi jakaa karkeasti kahteen lajiin: tyylilliseen ja soittotekniseen. Tyylillinen idiomaattisuus on kyseessä silloin, kun sovitukseen tehdyt muutokset eivät olisi välttämättömiä. Tällaisia ovat esimerkiksi kontrapunktin tai koristeiden lisääminen. Soittotekninen idiomaattisuus puolestaan perustuu soittimen tai soittotekniikan rajoituksiin. Esimerkiksi soittimen ääniala pakottaa sovittajan joskus muuttamaan kuvioita niin, että ne ovat soitettavissa. Myös kosketinsoittimille epäluontevien kuvioiden, kuten repetitioiden tai laajojen arpeggioiden, muuttaminen johtuu ensisijaisesti soittoteknisestä idiomaattisuudesta.
Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1536]