Klaveerit rinnakkain : urkujen- ja pianonsoiton opinnot Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutuksessa

Abstract

Kehittäjäkoulutuksen tohtorintutkinnon opinnäyte koostuu kirjallisesta työstä ja kirkkomusiikin koulutuksen opettajille suunnatusta oppaasta. Kirjallisessa työssä tarkastellaan urkujen- ja pianonsoiton rinnakkain eteneviä opintoja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin koulutusohjelman kandidaatinkoulutuksessa ja pyritään löytämään keinoja, joiden avulla klaveeriopinnot voisivat nykyistä paremmin hyödyttää toisiaan. Opas perustuu kirjalliseen työhön ja koostuu perustietoudesta, toimintasuosituksista ja oppimateriaalin esimerkeistä. Klaveerisoittimilla urut mukaan luettuina on yhteiset juuret. Niiden ilmaisukeinoissa on nähtävissä yhdenmukaisuutta ja ohjelmistoistakin osa soveltuu yhteiskäyttöön, mutta soittokosketuksen tavoissa on eroja lähinnä soittimien äänentuottomekanismien erojen vuoksi. Soittokäytänteet ja ohjelmistot ovat kuitenkin eriytyneet ja etääntyneet toisistaan osin epäselvin perustein. Klaveerien käyttö kuuluu eurooppalaisessa kirkkomusiikin koulutuksessa vahvimmin protestanttisen musiikkiperinteen yhteyteen. Suomessa tämän koulutuksen kehitys on ollut moninainen. 1900-luvun loppupuolella suomalaisessa klaveeriopetuksessa näkyy soittimien vanhoja soittotapoja koskevan tietopohjan tarkentuminen, mutta samalla myös urkujen- ja pianonsoiton opetuksen yhä voimakkaampi etääntyminen toisistaan. Työn taustalla on historiallinen muutos, jossa vuonna 2005 Sibelius-Akatemia määritteli opetus-suunnitelmassa kaikille pakolliseksi tulleen kandidaatintutkinnon opintoajan kolmeksi ja sen jälkeen suoritettavan maisterintutkinnon opintoajan 2,5 vuodeksi. Kirkkomusiikin koulutusohjelmassa urkujen- ja pianonsoiton kaikille pakollisten opintojen opintoaika väheni lähes puoleen entisestä. Muutos ei heijastunut opintojaksojen sisältöihin. Opettajat ja opiskelijat ovat kritisoineet koulutuksen rakennetta ja tiiviyttä. Kirjallisen työn esittelemä tutkimus perustuu projektiin, joka sisälsi taustointihaastattelut ja ope-tuskokeilun. Viiden kokeneen kouluttajan haastattelut valottivat Suomen kirkkomusiikkialan koulutuskehitystä 1960–2007, näkemyksiä kirkkomusiikin koulutuksesta sekä tietoja klaveerisoittimista ja niiden käyttöyhteyksistä koulutuksessa. Aineiston päälähde on opetuskokeilu, joka toteutettiin lukuvuonna 2007–2008 Sibelius-Akatemian Kuopion osastossa. Menetelmänä siinä oli toimintatutkimus. Projektissa yhdeksän henkilöä kolmena kahden opettajan ja yhden opiskelijan ryhmänä eteni työskentelyssään kontaktiopetuksen ja monimuotoisten keskustelujen keinoin. Keskusteluissa he käsittelivät soittimien yhteisiä ja toisistaan poikkeavia ominaisuuksia, soittamisen ja opettamisen käytännön kysymyksiä, kahden soittimen rinnakkaisiin opintoihin liittyviä pulmia sekä yhteistyön mahdollisuuksia perinteisesti kontaktiopetuksena toteutetuissa oppiaineissa. Tulosten mukaan urkujen- ja pianonsoiton rinnakkainen opiskelu on kirkkomusiikin koulutuksessa sinänsä mielekästä, mutta koulutus tarvitsee sekä opintosisältöjen että työskentelytapojen uudistamista. Urkujen ja pianon soittotaidot tukevat toisiaan etenkin soiton dynamiikan, soittotapojen sekä motoristen ja ergonomisten taitojen alueella. Monien jommallekummalle soittimelle ominaisten soittokäytänteiden on mahdollista siirtyä rikastuttamaan ja selkeyttämään toisen soittimen käsittelyä. Opettamisen yhteistyö laannuttaa oppiaineiden välisiä jännitteitä, ja sen välittömät hyödyt ovat koettavissa opiskelijoiden tyytyväisyydessä. Soittotaidon edistymistä nopeuttaa myös opettajien yhdenmukainen tietopohja klaveerisoittimista, samansuuntainen käsitys soittokäytänteistä sekä niihin liittyvästä terminologiasta ja tahto pitää opiskelijan päätavoitteet mukana työnsä keskiössä.