Matka Punaisen siilin saliin : Schubertin jalanjäljissä kohti omaa konserttia
Kyrö, Risto (2017)
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2017
1237-4229
978-952-329-067-9
Tohtoritutkinto. Taiteilijakoulutus
DocMus
EST-julkaisusarja 33
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-067-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-067-9
Kuvaus
Taiteilijakoulutuksen tohtorintutkintoon liittyvä kirjallinen työ.
Tiivistelmä
Schubertin viimeiseen vuoteen keskittyvän taiteellisen tohtorintutkintoni kirjallisessa työssä tutkin Schubertin ainoaa sävellyskonserttia ja sen asemaa Wienin vilkkaassa musiikkitarjonnassa. Asian taustoittamiseksi kartoitin ensin Napoleonin sotien nöyryyttämän kaupungin musiikkielämää 1800-luvun alkuvuosikymmeninä ja sitten Schubertin omaa tietä nuorena muusikkona aikansa ihmisten ja instituutioiden keskellä.
Lähestymistapani on ollut mikrohistoriallinen siinä sanan merkityksessä, että olen keskittynyt tapahtumaan, joka Schubertista kirjoitettaessa ei useinkaan ole saanut sivuhuomautusta suurempaa roolia. Pyrin nostamaan esiin kaiken, mitä miltei kaksisataa vuotta myöhemmin kykenin saamaan selville hänen sävellyskonsertistaan 26.3.1828. Halusin selvittää konkreettisia seikkoja, kuten millainen oli konserttipaikkana Wienin Musikvereinin vanha toimitalo, jossa konsertti järjestettiin. Selvitin myös sitä sosiaalista verkostoa, joka Schubertin mukana tuki ja järjesti konserttia.
Kiinnostavaksi kysymykseksi nousi se, miksei Schubert monien muiden säveltäjien tapaan järjestänyt tuotantoaan esitteleviä konsertteja jo aikaisemmin. Ystävien ja aikalaisten kommenttien kuvaamana hahmottui kuva säveltäjästä, joka oli miltei sairaalloisen ujo, taipuvainen masennukseen ja alkoholismiin ja kykeni huonosti luomaan yhteiskunnallisesti merkittäviä verkostoja tai säväyttämään kuulijansa virtuoosisilla esityksillään. Esiin nousi myös poliisivaltion tapaan toiminut yhteiskunta, joka provosoi nuorukaisia kapinahenkeen ja uhmaan. Nuorten miesten lukupiirit ja satiiriset taiteilijaseurat vetivät puoleensa myös Schubertia, eikä hän itsekään välttynyt avoimelta konfliktilta ilmiantajien verkoston avustamien poliisivoimien kanssa.
Pitkään Schubert vaikutti tyytyvän mahdollisuuteen musisoida ystävien turvallisessa piirissä. Hänen laulujaan ja tanssejaan sekä nelikätisiä pianoteoksia myös julkaistiin huomattavia määriä kotimusisoinnin tarpeisiin. Vasta ystäväpiirin vähitellen murentuessa ja sairauden varjostaessa tulevaisuutta hän alkoi päämäärätietoisesti säveltää laajamuotoisia julkiseen käyttöön tarkoitettuja teoksia, joiden kautta hän halusi profiloitua suuren formaatin säveltäjänä. Tärkeänä osana tuota pyrkimystä oli toive järjestää oma konsertti, jonka esikuvana ja innoittajana toimi häntä paljon vanhempi mestari Beethoven. Kymmenen vuoden tauon jälkeen tämä järjesti nimittäin keväällä 1824 suuren konsertin, jossa sai kantaesityksensä hänen yhdeksäs sinfoniansa.
Beethoven kuoli kolme vuotta myöhemmin, 26.3.1827, ja päivälleen vuoden kuluttua siitä toteutui Schubertin konsertti. Beethovenin varjo oli jo väistynyt, mutta samalla viikolla kaupungin valloitti toinen titaani, italialainen viuluvirtuoosi NiccoloÃÄ Paganini, jonka konserttien synnyttämä huuma jätti Schubertin konsertin täysin varjoonsa.
En halunnut lähestyä Schubertin ainutkertaista konserttia vain aikalaisdokumenttien ja aiemman Schubert-tutkimuksen valossa, vaan alusta saakka yhtä tärkeällä sijalla tutkimuksessani oli sen kohteena olevan konsertin toisinnon järjestäminen Helsingissä konkreettisena aikaan ja paikkaan sidottuna tapahtumana jousikvartetteineen, pianotrioineen, kuoroineen ja monine laulunumeroineen. Näin pääsin sisälle konserttiin aivan toisella tavalla kuin pelkästään siitä lukemalla, ja tätä kautta historiallinen ja taiteellinen tutkimusote liittyvätkin työssäni kiinteästi toisiinsa.
Lähestymistapani on ollut mikrohistoriallinen siinä sanan merkityksessä, että olen keskittynyt tapahtumaan, joka Schubertista kirjoitettaessa ei useinkaan ole saanut sivuhuomautusta suurempaa roolia. Pyrin nostamaan esiin kaiken, mitä miltei kaksisataa vuotta myöhemmin kykenin saamaan selville hänen sävellyskonsertistaan 26.3.1828. Halusin selvittää konkreettisia seikkoja, kuten millainen oli konserttipaikkana Wienin Musikvereinin vanha toimitalo, jossa konsertti järjestettiin. Selvitin myös sitä sosiaalista verkostoa, joka Schubertin mukana tuki ja järjesti konserttia.
Kiinnostavaksi kysymykseksi nousi se, miksei Schubert monien muiden säveltäjien tapaan järjestänyt tuotantoaan esitteleviä konsertteja jo aikaisemmin. Ystävien ja aikalaisten kommenttien kuvaamana hahmottui kuva säveltäjästä, joka oli miltei sairaalloisen ujo, taipuvainen masennukseen ja alkoholismiin ja kykeni huonosti luomaan yhteiskunnallisesti merkittäviä verkostoja tai säväyttämään kuulijansa virtuoosisilla esityksillään. Esiin nousi myös poliisivaltion tapaan toiminut yhteiskunta, joka provosoi nuorukaisia kapinahenkeen ja uhmaan. Nuorten miesten lukupiirit ja satiiriset taiteilijaseurat vetivät puoleensa myös Schubertia, eikä hän itsekään välttynyt avoimelta konfliktilta ilmiantajien verkoston avustamien poliisivoimien kanssa.
Pitkään Schubert vaikutti tyytyvän mahdollisuuteen musisoida ystävien turvallisessa piirissä. Hänen laulujaan ja tanssejaan sekä nelikätisiä pianoteoksia myös julkaistiin huomattavia määriä kotimusisoinnin tarpeisiin. Vasta ystäväpiirin vähitellen murentuessa ja sairauden varjostaessa tulevaisuutta hän alkoi päämäärätietoisesti säveltää laajamuotoisia julkiseen käyttöön tarkoitettuja teoksia, joiden kautta hän halusi profiloitua suuren formaatin säveltäjänä. Tärkeänä osana tuota pyrkimystä oli toive järjestää oma konsertti, jonka esikuvana ja innoittajana toimi häntä paljon vanhempi mestari Beethoven. Kymmenen vuoden tauon jälkeen tämä järjesti nimittäin keväällä 1824 suuren konsertin, jossa sai kantaesityksensä hänen yhdeksäs sinfoniansa.
Beethoven kuoli kolme vuotta myöhemmin, 26.3.1827, ja päivälleen vuoden kuluttua siitä toteutui Schubertin konsertti. Beethovenin varjo oli jo väistynyt, mutta samalla viikolla kaupungin valloitti toinen titaani, italialainen viuluvirtuoosi NiccoloÃÄ Paganini, jonka konserttien synnyttämä huuma jätti Schubertin konsertin täysin varjoonsa.
En halunnut lähestyä Schubertin ainutkertaista konserttia vain aikalaisdokumenttien ja aiemman Schubert-tutkimuksen valossa, vaan alusta saakka yhtä tärkeällä sijalla tutkimuksessani oli sen kohteena olevan konsertin toisinnon järjestäminen Helsingissä konkreettisena aikaan ja paikkaan sidottuna tapahtumana jousikvartetteineen, pianotrioineen, kuoroineen ja monine laulunumeroineen. Näin pääsin sisälle konserttiin aivan toisella tavalla kuin pelkästään siitä lukemalla, ja tätä kautta historiallinen ja taiteellinen tutkimusote liittyvätkin työssäni kiinteästi toisiinsa.
Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1482]