Meediotaiteilijasta mediataitajaksi : taiteilijan kulttuuriset tarinamallit musiikkialan erikoislehdessä

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurisia tarinamalleja, joita hahmotetaan esiin suomalaisia musiikkitaiteilijoita koskevista lehtihaastatteluista. Oletus on, että kulttuuriset tarinamallit yhtäältä ilmentävät ja toisaalta muokkaavat käsityksiä siitä, mitä on olla taiteilija tiettynä aikakautena. Tutkimuskohteena eivät siis ole taiteilijat yksityishenkilöinä vaan lehtihaastattelujen esille tuomat sosiaaliset versiot taiteilijuudesta. Tutkimusaineisto muodostuu Rondo-Classica-lehdessä vuosina 1974–2006 julkaistuista taiteilijahaastatteluista (yht. 228 haastattelua). Kulttuurin moniäänisestä ja muuttuvasta luonteesta johtuen tutkimuksessa myös kysytään, millainen on vallitsevan tarinan suhde erilaisuutta edustaviin tarinoihin.

Työn teoreettinen näkökulma ja metodologinen käsittelytapa pohjautuvat diskursiiviseen psykologiaan, tarkemmin määriteltynä positiointiteoriaan (Harré & van Langenhove 1999). Lehtiartikkelit on analysoitu positiointikolmiota hyväksi-käyttäen. Mihail Bahtinin ajatukset kulttuurin moniäänisyydestä tuovat esille kulttuuriin liittyvän muutoksen mahdollisuuden. Tällöin voidaan kysyä, millainen on hegemonisen tarinan (monoglossia) suhde moninaisuutta edustaviin tarinoihin (heteroglossia). Harrén että Bahtinin näkemyksien pohjalta teoriaa on kehitelty edelleen. Tutkimus painottaa tarinallisuutta, ja kehitetty lähestymistapa nimetään dialogisen positioinnin teoriaksi.

Tutkimuksen tuloksena lehtihaastattelu nähdään joko vallitsevana tarinana tai erilaisuutta ja moninaisuutta edustavana vasta- tai variaatiotarinana. Vallitsevassa, traditionaalisessa tarinassa taiteilijana oleminen määrittyy maskuliinisen sankaruuden ja kutsumuksen kautta. Vasta- ja variaatiotarinat heijastavat post-modernin ajan moniäänisyyttä ja ne kuvaavat hegemonian murtumaa tai muun-nelmaa. Tutkimus tuo esiin seuraavat tarinamallit. Traditionaalisia tarinamalleja aineistossa ovat kristushahmo, luontomystikko, profeetallinen näkijä, juhahahmo ja syrjäytetty kukkulan kuningas. Uuden ajan tarinamalleja puolestaan ovat muukalainen, diiva, löytöretkeilijä, nuori kapinallinen, globaali suunnannäyttäjä, moderni renessanssiruhtinas ja postmoderni imagonrakentaja.

Pitkään hegemonisessa asemassa olleet tarinat ovat häviämässä. Ne eivät enää kelpaa uuden aikakauden muuntautumiskykyä edellyttävään taiteilijakuvastoon. Ne ovat yhteiskunnan muutoksen myötä siirtyneet marginaaliin kilpailu- ja kulutuskulttuurin vallatessa alaa. Niiden tilalle ovat tulleet postmodernia notkeutta kuvastavat, usein markkinahenkiset menestystarinat. Moniäänisyyttä edustaviin tarinamalleihin sisältyy kuitenkin ehto: tarinan tulee ilmentää taiteilijaa media-seksikkäänä katse- ja kulutuskulttuurin ehdoin. Meediotaiteilijat ovat muuttuneet mediataitajiksi.

The research investigates cultural storylines, which are sketched from journal interviews with Finnish musical artists. The hypothesis is that cultural storylines on the one hand reveal, and on the other hand remould, conceptions of artisthood in a given time period. Thus, the focus of the research is not on artists as private persons, but on the social versions of artisthood that emerge from the interviews. The research material consists of interviews (a total of 228 interviews) published in the Finnish musical journal Rondo-Classica between 1974 and 2006. Due to the polyphonic and changing nature of culture, the research also examines the relationship of the hegemonic story with stories that are at variance with the dominant story.

The theoretical viewpoint and methodology of the dissertation are based on discursive psychology, and more specifically on the positioning theory (Harré & van Langenhove 1999). The journal articles were analysed using the positioning triad. Mikhail Bakhtin's ideas of the polyphony of culture introduce the possibility to consider the change connected to culture. We may then ask what the relationship of a hegemonic story (monoglossia) is to stories representing diversity (heteroglossia). The theory is developed further on the basis of Harré's and Bakhtin's views. The research lays emphasis on the narrative, and the developed approach was named the theory of dialogic positioning.

As a result of the research, a journal or magazine interview is seen either as representing the hegemonic story or as a counter or variation story representing difference and diversity. In a hegemonic, traditional story artisthood is determined through a masculine mission and heroism. The counter and variation stories reflect the polyphony of the postmodern era and represent the breaking or variation of hegemony. The research discloses the following storylines: the traditional storylines in the research material include Christ, the nature mystic, the prophet, and Juha and the overthrown king of the hill. Modern storylines include the stranger, the diva, the explorer, the young rebel, the global trendsetter, the modern Renaissance prince, and the postmodern image builder.

Storylines that have for a long time held a hegemonic position are now vanishing, for they are no longer suitable for the modern artists' image, which requires the ability to transform. With social change, these stories have been pushed to the margin while a competitive and consumerist culture has taken over, and they have been replaced by success stories that are often market-oriented and reflect postmodern flexibility. However, the postmodern situation entail a condition: the story must depict the artist as media sexy under the conditions of our visual and consumerist culture. The artist mediums have turned into media masters.