Myötävärähtelyä : barytonin historia

Abstract

This work is a summary of the history of the baryton. The baryton is a hybrid instrument, a viola da gamba with an added set of strings that can be played simultanously bowed and plucked. The second set of strings has two functions: reinforcing the sound with sympathetic resonance, it can also be plucked with the thumb of left hand. The instrument can be classed according to three types: baroque, 3-manual and classical baryton. Little played from the 17th to the early 19th century, the baryton underwent a slow revival from the late 19th century, with its popularity continuing to increase slightly after the second world war. The best known repertoire for the instrument is the 175 works by Joseph Haydn, particularly his 126 trios for baryton, viola and cello.

Sources include literature, articles, CD recording booklets, web databases and websites. The different types of baryton are introduced in four chapters, along with its predecessors and other similar instruments, survived barytons, famous performers from all periods and, finally, contemporary uses of the instrument.

The baryton was long heard only on rare occasions in England and parts of modern Germany and Austria, its scarcity most likely a consequence of its difficult playing technique and complicated structure. The inventor of the baryton cannot be named with certainty. The future of the instrument now appears rather positive due to the number of active players in Europe and the United States.

Kirjallinen työ esittää yhteenvedon barytonin historiasta. Baryton on yhdistelmäsoitin, jossa viola da gambaan on lisätty toinen kielistö. Sitä voidaan soittaa samanaikaisesti jousella ja näppäilemällä. Barytonin toisella kielistöllä on kaksi toimintoa: se vahvistaa myötävärähtelyllään soittimen ääntä ja sitä voi näppäillä vasemman käden peukalolla. Soittimesta on kolme versiota: barokkibaryton, kolmikielistöinen baryton ja klassinen baryton. Baryton eri versioineen oli käytössä 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Sen käytön elpyminen alkoi hitaasti 1800-luvun lopussa jatkuen edelleen hieman vireämpänä toisen maailmansodan jälkeen. Soittimen tunnetuimman ohjelmiston muodostavat Joseph Haydnin 175 teosta barytonille eri soitinyhdistelmissä, joista nykyään esitetään eniten 126 trioa barytonille, alttoviululle ja sellolle.

Käyttämäni lähdeaineisto koostuu kirjallisuudesta, artikkeleista, äänitteiden esittelyteksteistä, erilaisista verkkotietokannoista ja verkkosivustoista. Neljässä luvussa esitellään barytonin eri versiot, sen edeltäjät ja muita samantyyppisiä soittimia, säilyneet barytonit, tiedossa olevat teokset barytonille, tunnetut barytonin soittajat eri aikoina ja lopuksi soittimen nykyinen käyttö.

Barytonia sai varsin pitkään kuulla vain joissakin harvoissa tilaisuuksissa Englannissa ja nykyisten Saksan ja Itävallan alueilla. Sen leviämistä vaikeuttivat soittotekniikan vaikeus ja soittimen saatavuus. Barytonin kehittäjää ei voi varmuudella nimetä. Barytonin tulevaisuus vaikuttaa tämän päivän valossa myönteiseltä, sillä Euroopassa ja USA:ssa toimii harva, mutta kattava barytoninsoittajien verkko.