Pala Suomen urkujenuudistusta 1930-1950-luvuilla : Elis Mårtensonin ja Enzio Forsblomin urkuihanteiden vertailu ajankohdan kirjoitusten valossa
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Suomen historian yksi merkkipaaluista ovat sotavuodet 1939–1945. Urkurakennuksessa ne näkyvät siten, että urkujenuudistusliikkeen ensimmäinen aalto rantautui Suomeen ennen sotia, toinen radikaalimpi sotien jälkeen. Näiden liikkeiden edustajia olivat Elis Mårtenson (1890–1957) ja Enzio Forsblom (1920–1996), jotka aikanaan toimivat myös Sibelius-Akatemian urkumusiikin professoreina ja tulivat siten vaikuttaneeksi merkittävästi koko Suomen urkutaiteeseen. Tässä työssä vertaillaan heidän urkuihanteitaan ajankohdan mielipidekirjoitusten ja lehtiartikkeleiden valossa.
Elis Mårtensonin urkuihanne perustui hänen Leipzigin opiskelujensa ajoille ja saksalaisen urkujenuudistusliikkeen periaatteille. Saksalainen suuntaus vaikutti Suomessa 1920-luvulta lähtien, ja koska Suomessa oli tuolloin vain yksi urkurakentamo, Kangasalan Urkutehdas, ei kilpailua juuri syntynyt. Tilanne muuttui, kun muiden muassa Enzio Forsblom lähti Tanskaan opiskelemaan, ihastui sikäläisten, tanskalaisen urkujenuudistusliikkeen mukaisten urkujen sointiin ja halusi tuoda sen myös Suomeen. Syntyi kiivas lehtikirjoittelu, jonka johdosta lopulta 1956 järjestettiin Toukolan urkupäivät, joiden aikana tarkasteltiin eri näkökantoja urkurakennukseen.
Suurimpana eroavaisuutena keskusteluissa näkyi kysymys urkujen koneistosta. Forsblom kannatti ehdottomasti mekaanista koneistoa, listelaatikkoa ja osastoperiaatetta. Hänen mukaansa mekaanisessa koneistossa soittajalla on elävä yhteys soittoventtiiliin, jonka pehmeämpi liike lisäksi vaikuttaa edullisesti sointiin. Mårtensonin mielestä soinnin kannalta merkittävämpiä olivat urkujen disponointi, intonointi sekä pillimensuurit ja -materiaalit, joihin juuri saksalainen uudistusliike oli kiinnittänyt huomiota. Mårtenson suositteli mekaanista koneistoa pienempiin urkuihin, mutta suuremmat oli hänen mukaansa ehdottomasti rakennettava sähköpneumaattisiksi. Näiden mielipiteiden takana oli osittain kysymys myös siitä, mitä uruilla haluttiin esittää ja varsinkin miten tyyliuskollisesti mitäkin haluttiin esittää. Forsblom piti keskusteluissa merkittävimpänä kysymyksenä sitä, miten urkujen rakenne vaikuttaa erityisesti Johann Sebastian Bachin musiikin elävöittämiseen. Mårtenson puolestaan piti kyllä Bachia monin tavoin esikuvana urkutaiteessa, mutta heti toiseksi merkittävimmäksi urkusäveltäjäksi hän mainitsi kuitenkin Max Regerin. Regerin musiikki vaati Mårtensonin mukaan kevyemmällä kosketuksella soitettavan koneiston sekä kaikki rekisteröintiapulaitteet. Forsblom piti urkujen sointia ja äänikertavalintoja niin tärkeinä tekijöinä, että hänen mukaansa soittaja ei kaivannutkaan apulaitteita soinnin ja urkujen disposition ollessa onnistuneet. Hän ei kuitenkaan pitänyt apulaitteita niin häiritsevinä, ettei niitä olisi voinut rakentaa, eli myöskään Forsblom ei ajanut täysin "puhtaiden" tyyliurkujen asiaa.