Polkuja kuorosäveltapailuun : kuorosäveltapailukirjat aikuisen kuorolaulajan nuotinluku- ja säveltapailutaidon kehittäjinä

Abstract

The study focuses on choral aural training, which is understood to mean activities in choirs intended to improve the music literacy and aural training skills of choral singers. The approach is textbook-oriented, consisting of an analysis of an international selection of 41 textbooks on music reading and aural training for adult choral singers, published between 1980 and 2007. The content analysis is backed up by a review of Finnish aural training literature and extracts from older choral aural training literature. The author's perspective as an aural training teacher is pedagogical, with particular focus on the operating context of a choral singer and choral music; in other words, the issue of specifically what music literacy and aural training skills choral singers are considered to need in order to be able to read and interpret choral music. The data-driven research process was governed by two descriptive questions: Which basic concepts in the theory of music are featured in choral aural training textbooks? What teaching methods were selected for choral aural training textbooks?

The data proved to be a relatively coherent body of material, explaining basic concepts of music notation and the theory of music to choral singers using brief verbal descriptions and music examples, followed by mainly monophonic exercises featuring the concepts discussed. However, six textbooks differentiated themselves from the rest by their approach. The author analysed these textbooks using case study methodology, considering four viewpoints of particular interest for choral singing: multiple voices and harmony; choral music examples; choral working and operating practices; and pedagogical instructions given with exercises. The case study textbooks yielded what are here described as six 'pathways' to choral aural training: (1) the diversity pathway, (2) the contemporary music pathway, (3) the overtone series pathway, (4) the solfège method pathway, (5) the traditional pathway, and (6) the musical element pathway. These pathways describe the differing approaches to choral aural training that emerged from the textbooks. The study incorporates a discussion of how exactly the music literacy and aural training skills of adult choral singers may be considered to improve through each of these pathways.

The study indicates that choral aural training may be understood as an essential activity with broad relevance in the operating context of a choir, covering basic concepts in the theory of music and the teaching of music literacy, and also the following aspects of choral pedagogy: teaching polyphony and harmony; using choral music as material for choral aural training exercises; employing chorally oriented working and operating methods; and giving pedagogical instructions. A choral singer with good choral aural training skills is competent in reading and singing his/her part, in understanding his/her role in the choir as a whole, and in appreciating choral music both by listening and by reading a score.

The study also involved an exploration of how well the textbooks studied are suited to practical choral aural training. There is very little consideration of adult learners and adult education in the study material. The pedagogical approaches in choral aural training textbooks are governed principally by aural training and choral training considerations. In connection with the case study textbooks the author discusses what the choral aural training textbook of the future – the ideal choral aural training textbook – might look like; the study material, except for the case study textbooks, was rooted in the traditional aural training pedagogics based on music literacy, with very little features having to do specifically with choral aural training. The findings of the study may be applied more broadly to the development of all singing-oriented music teaching and its learning materials.

Tämän tutkimuksen keskiössä on kuorosäveltapailu, joka tarkoittaa kuorossa tapahtuvaa kuorolaulajan nuotinluku- ja säveltapailutaitoa kehittävää toimintaa. Lähestyin kuorosäveltapailua oppikirjojen näkökulmasta analysoimalla 41 kansainvälistä aikuiselle kuorolaulajalle suunnattua nuotinluvun ja säveltapailun oppikirjaa vuosilta 1980–2007. Sisällönanalyysin taustamateriaalina toimivat suomalaisen säveltapailukirjallisuuden katsaus sekä otekokoelma vanhaa kuorosäveltapailukirjallisuutta. Tarkastelin aineistoani säveltapailuopettajana pedagogisesta näkökulmasta kiinnittäen erityisesti huomiota kuorolaulajan ja kuoromusiikin toimintakontekstiin eli siihen, mitä nuotinluvun ja säveltapailun tietoja ja taitoja kuorolaulajan katsotaan tarvitsevan kyetäkseen lukemaan ja tulkitsemaan kuoromusiikkia. Asetin tutkimusaineistolle aluksi kaksi kuvailevaa kysymystä: Mitä musiikinteoreettisia peruskäsitteitä kuorosäveltapailukirjoissa otetaan esiin? Millaisia opetusmenetelmällisiä valintoja kuorosäveltapailukirjoissa on käytetty?

Tutkimusaineisto osoittautui varsin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa kuorolaulajalle esitetään nuotinkirjoituksen ja musiikin teorian peruskäsitteet lyhyin sanallisin kuvauksin ja nuottiesimerkein sekä harjoitetaan näitä käsitteitä lähinnä yksiäänisen laulumateriaalin avulla. Aineistosta nousi kuitenkin esiin kuusi kirjaa muista poikkeavan lähentymistapansa ansiosta. Analysoin nämä oppikirjat tapaustutkimuksen keinoin neljän tutkimusaineistolle annetun, erityisesti kuorolaulamiseen liittyvän näkökulman avulla: moniäänisyys ja harmonia, kuoromusiikin esimerkit, kuorolle suuntautuvat työ- ja toimintatavat, ja säveltapailuharjoitusten yhteydessä annetut pedagogiset ohjeet. Tapausesimerkkikirjojen avulla nimesin kuusi polkua kuorosäveltapailuun: (1) Monipuolisuuden polku, (2) Uuden musiikin polku, (3) Yläsävelsarjan viitoittama polku, (4) Säveltapailumetodin polku, (5) Perinteiden viitoittama polku sekä (6) Musiikin elementin viitoittama polku. Polut kuvaavat tutkimusaineistosta esiin tulleita kuutta vaihtoehtoa kuorosäveltapailun opettamiseksi. Pohdin myös, millaiseksi aikuisen kuorolaulajan nuotinluku- ja säveltapailutaidon voidaan nähdä muokkautuvan kunkin polun avulla.

Tämän tutkimuksen perusteella kuorosäveltapailu voidaan ymmärtää laajana kuoron toimintaympäristöön olennaisesti kuuluvana toimintana, jossa huomioidaan musiikin-teoreettisten peruskäsitteiden ja nuotinluvun opettamisen lisäksi seuraavat kuoropedagogiaan liittyvät näkökulmat: moniäänisyyden ja harmonian opettaminen, kuoromusiikin käyttö kuorosäveltapailun harjoitusmateriaalina, kuorolle suuntautuvien työ- ja toimintatapojen käyttö sekä pedagogisten ohjeiden antaminen. Hyvän kuorosäveltapailutaidon omaava kuorolaulaja selviytyy oman stemmansa lukemisesta ja laulamisesta, osaa suhteuttaa itsensä koko kuoron soivaan kudokseen ja pystyy hahmottamaan kuoromusiikkia sekä kuulonvaraisesti että kuoropartituuria lukien.

Tarkastelin tutkimuksessani myös tutkimusaineiston oppikirjojen soveltuvuutta käytännön kuorosäveltapailutyöhön. Tutkimusaineiston perusteella voin todeta, että aikuisuuden ja aikuiskasvatuksen erityispiirteiden käsittely oppikirjoissa on jäänyt erittäin vähiin. Kuorosäveltapailukirjojen pedagogiset ratkaisut on tehty pääasiassa säveltapailu- ja kuoropedagogisiin valintoihin perustuen. Pohdin, millainen tulevaisuuden kuorosäveltapailukirja – eräänlainen kuorosäveltapailukirjan ideaali – voisi olla, sillä tapausesimerkkikirjoja lukuun ottamatta tutkimusaineisto näytti sitoutuvan perinteiseen nuotinlukuun keskittyvään säveltapailupedagogiikkaan, jossa nimenomaan kuorosäveltapailullisia erityispiirteitä ei juuri esiintynyt. Tutkimustulokset ovat laajemmin sovellettavissa myös laulupainotteisen musiikinopetuksen ja sen oppimateriaalin kehittämiseksi.