Prolongation in early post-tonal music : analytical examples and theoretical priciples

Abstract

Tämä väitöskirja muodostuu tutkimuksista, joissa analysoidaan valikoima varhaista post-tonaalista musiikkia (Debussyn, Skrjabinin, Schönbergin, Bergin ja Webernin teoksia) prolongaation käsitteen pohjalta. Niissä myös tarkastellaan laajasti post-tonaalisen prolongaation teoreettisia periaatteita ja jossain määrin näiden periaatteiden suhteita psykoakustisiin ilmiöihin.

Prolongaatio on keskeinen käsite perinteisen tonaalisen musiikin Schenker-analyysissä, ja on tehty monia yrityksiä käsitteen yleistämiseksi post-tonaaliseen musiikkiin soveltuvaksi. Siinä missä konventionaalista Schenker-analyysiä ohjaavat kolmisoinnun referentiaaliseen asemaan liittyvät hyvin määritellyt teoreettiset periaatteet, esitetyt post-tonaalisen musiikin prolongaatioanalyysit ovat kuitenkin yleisesti ottaen jääneet epätyydyttäviksi, koska vastaavat teoreettiset periaatteet ovat puuttuneet. Tässä tutkimuksessa määritetään sellaiset periaatteet analysoiduille teoksille ei-kolmisointuisten referenssiharmonioihin pohjautuen.

Teoreettisten kysymysten käsittely pohjautuu Joseph Strausin (1987) neljään prolongaation ehtoon, tunnettuun muotoiluun prolongaation edellyttämistä säveltasoon perustuvista funktionaalisista normeista. Käsittely poikkeaa kuitenkin Strausista harmonia- ja intervallikäsityksen osalta ottamalla huomioon säveljoukkoluokkien teorian ulkopuolisia tekijöitä; osoittautuu, että tämä ratkaisevasti parantaa post-tonaalisten prolongaatiorakenteiden esiintymis- ja löytymismahdollisuuksia. Tällaisia tekijöitä on kaksi. Ensinnäkin rekisteriasettelu: on perusteita olettaa, että rekisteriin perustuvat erotukset (esimerkiksi tiettyjen käännösintervallien väliset) vaikuttavat ratkaisevasti funktionaalisiin erotuksiin melkeinpä millaisessa tahansa prolongaatioorganisaatiossa. Toinen tekijä -jolla on merkitystä rajoitetummalle ohjelmistolle - on pohjasävelisyys, ominaisuus, joka perustuu likiarvoisiin vastaavuuksiin musiikillisten ja yläsävelsarjassa esiintyvien intervallien välillä. Teoreettisia periaatteita, kuten edellä mainittuja tekijöitä, tarkastellaan kahdelta kannalta: miten ne valaisevat analysoituja tekijöitä ja miten ne suhteutuvat havaintoa koskeviin (psykoakustisiin) periaatteisiin.

Tutkitussa teosvalikoimassa teoreettinen perusta tekee mahdolliseksi prolongaatioanalyysit, joiden kuvausvoima on pitkälti verrattavissa konventionaalisiin Schenker-analyyseihin. Vaikka useilla teoreettisista periaatteista lienee yleistä merkitystä musiikillisen organisaation valaisijana vastaavassa ohjelmistossa, vain lisätutkimukset voivat selvittää, missä määrin tämä valaistus riittää paljastamaan varsinaisia prolongaatiorakenteita.

The studies that compose this dissertation analyze a selection of pieces of early post-tonal music (by Debussy, Scriabin, Schoenberg, Berg, and Webern) on the basis of the notion of prolongation. They also discuss extensively the theoretical principles of post-tonal prolongation and, to some extent, the relationships of these principles with psychoacoustical phenomena.

Prolongation is a key notion in Schenkerian analysis of conventionally tonal music, and there have been various attempts to generalize this notion to meet the demands of post-tonal music. However, whereas conventional Schenkerian analysis is regulated by well-defined theoretical principles related to the normative referential position of the triad, purported prolongational analyses of post-tonal music have, in general, remained unsatisfactory, owing to the lack of comparable theoretical principles. The present studies determine such principles for the selection of works analyzed, on the basis of non-triadic referential harmonies.

The theoretical discussion draws on Joseph Straus's (1987) four conditions for prolongation, a well-known formulation of pitch-based functional norms required by prolongation. However, the approach differs from Straus's in its conception of harmonies and intervals, by incorporating aspects outside the purview of pitch-class set theory; it turns out that this decisively improves the prospects for post-tonal prolongation. Two such aspects are discussed. The first is registration; it is argued that registral distinctions (such as between certain complementary intervals) are crucial for functional distinctions in almost any kind of prolongational organization. The second-which pertains to a more limited repertoire-is rootedness, a property stemming from approximate correspondences between musical intervals and those in the harmonic series. Theoretical principles, such as these two aspects, are considered from two angles: how they illuminate the works analyzed, and how they relate with perceptual (psychoacoustical) principles.

In the present selection of compositions, the theoretical foundation enables prolongational analyses whose descriptive power is largely comparable to that of conventional Schenkerian analyses. While several of the theoretical principles are likely to have general significance for the illumination of musical organization in comparable repertoire, only further studies can decide the extent to which this illumination actually amounts to the revelation of prolongational structures.