Soljuen sormista sieluun : näkökulmia laulamisen jäljittelemiseen vuosien 1650–1730 ranskalaisessa cembalomusiikissa ja sen soittamisessa

Abstract

The imitation of singing was a common and wide-spread aesthetic ideal of composing and playing instrumental music during the 17th and 18th centuries. In my study, I analyse the impact of the ideal of singing on French harpsichord music between 1650 and 1730, and show its significance for harpsichord playing. I analyse the imitation of singing as a part of a performer's technical and expressive objectives, and I demonstrate the means to put this knowledge into practise. With the aid of primary sources from the 17th and 18th centuries, I analyse vocality in the framework of such practical themes as sound production on the harpsichord, flowing execution and continuous sound. I emphasize the insights that arise from my own artistic work, which I ponder in light of these primary sources. The more precise subjects of my research are touch, articulation, texture, resonance and ornamentation on the harpsichord. I demonstrate my findings by using examples from the most significant French harpsichord repertoire of the 17th and 18th centuries. Further, I describe how the musicianship of Jacques Champion de Chambonnières has enhanced the French vocal harpsichord style. I also open a discussion about typical ornaments of the air de cour and their expressional parallels in the harpsichord music of Jean Henry d'Anglebert. Based on the results of my study, I argue that the ideal of vocality had a significant impact on the composing and playing of French harpsichord music in the 17th and 18th centuries. Among other findings, I emphasize that a legato that keeps its clarity was understood as an essential part of the nature of harpsichord playing in the historical French harpsichord school. My results also show that couler, a concept indicating a style of playing wherein no note stops until the next begins, was connected with the images of flowing and vocality. Based on my artistic research, my study produces answers to questions of touch, resonance and ornamentation, which further emphasize the significance of singing as the ideal of playing.

Laulamisen jäljitteleminen oli yleinen ja laajalle levinnyt säveltämisen ja soittamisen kauneusihanne 1600–1700-lukujen länsimaisessa soitinmusiikissa. Jäsennän tutkimuksessani laulun esikuvaa ilmentäviä soitto- ja sävellystapoja vuosien 1650–1730 ranskalaisessa cembalomusiikissa ja osoitan niiden merkityksen cembalonsoitossa.

Käsittelen laulamisen jäljittelemistä osana esittäjän esteettisiä, teknisiä ja ilmaisullisia tavoitteita ja esittelen tapoja, joilla laulamisen esikuvallisuus tuodaan soittamisen käytäntöön. 1600–1700-lukujen primäärilähteisiin tukeutuen tutkin tätä käytännönläheisten pääteemojen, cembalon äänenmuodostuksen, soljuvuuden ja äänen jatkamisen puitteissa. Tuon esiin nimenomaan taiteilijan kokemuksesta nousevaa tietoa, jota punnitsen alkuperäislähteiden valossa. Tutkimukseni tarkempia kohteita ovat cembalon kosketus, artikulaatio, tekstuuri, resonanssi ja ornamentointi , joiden tarkastelua havainnollistan 1600–1700-lukujen merkittävän ranskalaisen cembalomusiikin avulla. Osoitan myös, miten Jacques Champion de Chambonnièresin muusikkous edisti Ranskan laulullista cembalotyyliä ja avaan keskustelun air de courin yleisten vokaalisten ornamenttien ilmaisullisista vastineista Jean Henry d'Anglebertin cembalomusiikissa.

Osoitan tutkimuksellani, että laulaminen oli vuosien 1650–1730 ranskalaisen cembalomusiikin esikuva, mikä ilmeni monin eri tavoin ohjelmiston säveltämisessä ja sen soittamisessa. Muiden muassa selkeä legato koettiin historiallisessa ranskalaisessa cembalokoulussa välttämättömäksi osaksi luontevaa soittotapaa, ja sitomista tarkoittava couler liitettiin soljuvuuden, virtaavuuden ja laulullisuuden mielikuviin. Taiteelliseen työskentelyyni pohjaava tutkimukseni tuottaa myös muita laulamisen esikuvallisuutta korostavia tuloksia koskien muun muassa kosketusta, resonanssia ja ornamentointia.