Suomalainen musiikkiteknologia oppimateriaalit ja kouluttautuminen äänituotannon alalle

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan musiikkiteknologian suomalaista opetuskulttuuria oppilaitosopetuksessa ja itseopiskelussa käytettävien oppimateriaalien kautta ja verrataan alan opetuskäytäntöjä vallitseviin pedagogisiin periaatteisiin. Tuloksia verrataan suomalaisten musiikkiteknologian ammattilaisten epävirallisen seuran, aux-kerhon, jäsenten oppimishistoriaan.

Tutkimustehtävänä on löytää moderneista teoreettis-filosofisista pedagogiaperiaatteista musiikkiteknologian opettamisen kannalta oleelliset kohdat ja osoittaa mahdolliset ristiriidat vallitsevien suomalaisten oppimis- ja opetuskäytäntöjen ja näiden oppimisteorioiden välillä. Lopuksi esitetään kehittämisehdotuksia ristiriitojen korjaamiseksi. Mihinkään tiettyyn teoriaan ei tukeuduta, vaan eri teorioista etsitään niitä malleja, joita musiikkiteknologian opettamisessa käytännössä esiintyy.

Tutkielmassa luodaan lyhyt yleiskatsaus musiikkiteknologian opetukseen maailmalla ja Suomessa, esitellään erilaisia oppimisteorioita ja tutkitaan niitä musiikkiteknologian opetuksen kannalta. Lisäksi listataan erilaisia musiikkiteknologian opetuksessa käytettäviä oppimateriaaleja ja tutkitaan, miten ne tukevat oppimista erilaisten oppimisteorioiden valossa. Lopuksi esitellään suomalaisille musiikkiteknologeille tehty kyselytutkimus, jossa paneudutaan heidän oppimishistoriaansa.

Tutkielmassa todetaan, että musiikkiteknologian alan oppimateriaaleista kirjat, erityisesti referenssiteokset, säilyttänevät suosionsa vielä pitkään. Kyselytutkimuksen mukaan myös painetuilla lehdillä lienee edessään pitkä tulevaisuus, mutta audiovisuaaliset oppimateriaalit eivät ole saavuttaneet suurta suosiota.

On todennäköistä, että jossakin vaiheessa internetin tarjoamat oppimateriaalit vievät lukijakuntaa kirjoilta ja lehdiltä. Internetin myötä itseopiskelun ja yhteisöllisen tiedonrakentamisen raja on alkanut hämärtyä. Keskustelufoorumeilla tapahtuvassa ongelmanratkaisussa on kyse sosiaalisesta tapahtumasta,jonka pohjana on asiaa tutkivan ja kommentoivan ryhmän kognitiivinen diversiteetti.

Kyselytutkimus paljastaa, että suomalaiset musiikkiteknologian alan ammattilaiset eivät pääosin ole opiskelleet alaa oppilaitoksissa vaan ovat itseoppineita. Toisaalta alan koulutus on Suomessa vielä uutta, eivätkä koulutuksen vaikutukset vielä näy laajalti ammattikentällä. Oppilaitoskoulutus ja lähipiiriltä oppiminen ovat musiikkiteknologian alalla yleisiä tapoja lisätä osaamista, mutta itseopiskelu – nimenomaan käytännön kautta tapahtuva oppiminen – näyttäisi olevan suosituinta. Tämä voi olla hyvä asia, sillä itseopiskelu noudattaa tutkivan oppimisen periaatteita: oppiminen on tarvelähtöistä ja ongelmanratkaisuun perustuvaa.

Kyselyn perusteella oppilaitosopiskelu ei ole edellytys musiikkiteknologina toimimiselle, vaan on lukemattomia erilaisia tapoja päätyä alalle. Muodollisesta koulutustasosta riippumatta yksilö voi oppia haasteellisen teknillis-taiteellisen ammatin ja toimia osana yhteisöä, joka rakentaa ammattiinsa liittyvää uutta, ajanmukaista tietoa. Oppilaitoksen etu kuitenkin on, että se voi tarjota opiskelijalle vahvat teoreettisen ajattelun välineet, joiden avulla hän kykenee ymmärtämään ja hallitsemaan musiikkiteknologian alalle tyypillisiä alati muuttuvia tilanteita ja tehtäviä. Oppimateriaalien kautta saavutettava teoreettinen tietämys on tällaisessa ympäristössä välttämätöntä.