Taidemusiikin yhteiskunnallisesta arvosta nykykulttuurissamme

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2015
Kirjallinen työ
opinnytety_kreetajulia_heikkil_.pdf
opinnytety_kreetajulia_heikkil_.pdf - 392.82 KB

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Tässä kirjallisessa työssä pyritään pohtimaan taidemusiikin vaikutusta ihmiseen sekä sen asemaa ja arvoa yhteiskunnassamme. Lähtökohtana ovat nyky-yhteiskunnassamme vallitsevat arvot, kuten nopea tuottavuus, kulutus, tehokkuus ja ihmisten passivoiminen viihdykkeillä sekä yleisesti kulttuurin viihteellistyminen, jonka vastakohtana taidemusiikki kamppailee olemassaolostaan. Kirjallinen työ pohtii kysymyksiä mitä musiikki on taiteessa ja miten musiikki vaikuttaa todellisuuteemme. Erittelemällä tämän lisäksi musiikin harjoittamisen hyötyjä, työ syventyy taiteellisen musiikin kokonaisvaltaisiin arvoihin. Työssä tukeudutaan eri filosofien, kapellimestareiden, säveltäjien, musiikkipedagogien, musiikintutkijoiden, psykologien sekä lääkäreiden tutkimuksiin ja ajatuksiin, jotka yksimielisesti puhuvat taidemusiikin hyödyllisyyden puolesta. Taidemusiikin olemassaolon jatkuvuuden voivat turvata päättäjät esim. suuntaamalla rahoitusta koulujen musiikinopetukseen, musiikin perusopetukseen ja taideinstituutioille. Mutta myös taidelaitosten taiteellisilla johtajilla, säveltäjillä, kapellimestareilla, intendenteillä, muusikoilla, musiikinopettajilla, medialla ja jopa musiikin harrastajilla tulee olla ymmärrys taidemusiikin vaikutuksista ihmisiin ja vastuu siitä, miten taidemusiikkia kirkastetaan ja viedään erilaisille yleisöille. Aihepiirissä on osa-alueita, joita parhaillaan tutkitaan lisää, kuten esim. musiikin geeni- ja aivotutkimus, mikä toivottavasti lisää ymmärrystä taidemusiikin merkityksestä ihmisille. Pohdittavaa aihepiiristä löytyy vielä paljon ja kannanottoja kulttuurin viihteellistymistä vastaan tarvitaan. Vaikka viihdemusiikilla onkin oma arvonsa ja paikkansa yhteiskunnassa, tulee taidemusiikin asemaa vahvistaa kaikkien ihmisten elämässä.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

ISSN

DOI