Viisi muunnelmaa Anders Wåhlströmin teemasta : soinnin ja soitettavuuden muuttujat Wåhlström-klavikordin rekonstruktiossa

Abstract

This written work forms part of a project-orientated doctorate examination within the Sibelius Academy's developer training programme. The doctorate examination is in the following three parts: 1. The practical part, involving the building of five Wåhlström clavichord variants as the subject of the research. Each incorporates specific alterations and, following evaluation, any subsequent elaborations. A further two clavichords were built for purposes of comparison. 2. The written part, containing, a) a short account of the history and use of clavichords, b) a detailed research report, in which the solutions that influence subsequent structural alternations and the musical properties of the instruments are presented and analyzed, along with an account of the background, c) a clarification of the links between the historical context and the changes affecting the structure and properties of each instrument. 3. Recorded performance (CD: SACD-10), a compact disc on which five works, from Froberger to Haydn, are played on the five Wåhlström variants described in part 2b.

The project investigates how and to what extent the tone and playability of the instruments based on the fretted small-scale clavichord (compass C-c3), built in 1752 by the Swede Anders Wåhlström, can be changed by varying the parametres influencing them. Despite its later date, Wåhlström's clavichord represents the German style of construction prevailing at the turn of the 17th to 18th century. And indeed, based on playing experience, it can be said that copies built more or less like the original are best suited to the music of that earlier period, or similar music. The aims were 1) to build instruments finished in different ways, the principle criterion being to develop variants suited to the playing of mid-eighteenth century compositions, 2) to find solutions which in practice provide optimal tone and playability for each of the variants. My approach to the whole project was to build, play and research the history of the clavichord. All three of these activities played their interactive part in the search for solutions.

In carrying out the work on part 1. the following measures, in addition to enlarging the compass, proved to be the most important: - thickening of the stringing and, in the treble, lengthening each string's non-sounding part between tangent and hitchpin - alternations to the relationship between the front and back parts of the key levers by broadening the balance rail, increasing the distance between the pin rows for the "natural" and "accidental" levers and moving the treble end of the balance rail further away from the front wall - balancing the touch by adjusting the touch weight - using less listing cloth by weaving over fewer strings and yet tightly, so that it not only dampens but also supports the strings.

Instruments finished in the above manner allow for a more versatile playing hand than earlier versions, without impairing the sound quality. Such versatility is particulary relevant in achieving the effects called for by the "sentimental style". In achieving the second aim, that of optimizing the playing properties of all the instruments, the most important factors were as follows: 1) the listing cloth weave, 2) perfecting the surface contact between tangents and strings and 3) adjusting the inclination of the bridge pins. By adjusting the thickness of the strings and thus their tension, it was possible to establish a suitably flexible touch over the whole keyboard.

In combining practical experience with research on historical sources, I have not only attempted to both confirm the historical connections of my research and increase the general validity of its results. Examination of surviving historical instruments and the written sources has demonstrated that with particularly relevance to the eighteenth century each practical application of the research has its historical precedent.

Käsillä oleva kirjallinen työ on osa Sibelius-Akatemian kehittäjäkoulutukseen sijoittuvaa projektimuotoista tohtorintutkintoa, joka muodostuu kolmesta osiosta: 1. Käytännöllinen osio, kohdesoittimiksi nimettyjen viiden Wåhlströmin-variantin sekä niiden vertailusoittimina käytettyjen kahden muun klavikordin rakentaminen ja siinä tapahtuva rakenteen variointi, tarkkailu ja kehittely. 2. Kirjallinen osio, jonka sisältönä on a) lyhyt selvitys klavikordin ja sen käytön historiasta, b) yksityiskohtainen tutkimusraportti, jossa taustaselvitysten ohella esitellään ja analysoidaan soittimien rakenteisiin ja ominaisuuksiin vaikuttaneita ratkaisuja sekä c) soittimien rakenteisiin ja ominaisuuksiin vaikuttaneiden muutosten sitominen historialliseen kontekstiin. 3. Soiva demonstraatio, äänilevy SACD-10, jolla on kuultavissa viisi teosta Frobergeristä Haydniin soitettuina projektin viidellä Wåhlström-muunnelmalla.

Projektissa tutkitaan, miten ja missä määrin ruotsalaisen Anders Wåhlströmin (rak. v. 1752) sidotun, pienikokoisen (ääniala (C-c3) klavikordin pohjalla rakennetuissa soittimissa voidaan muuttaa sointi- ja soitettavuusominaisuuksia niihin vaikuttavia parametrejä muuntelemalla. Rakentamisajankohdastaan huolimatta Wåhlströmin klavikordi edustaa 1600-1700-lukujen vaihteessa vallinnutta saksalaista rakennustyyliä. Kutakuinkin originaalin kaltaisiksi rakennetut kopiot soveltuvat saatujen soittokokemusten perusteella parhaiten kyseisenä ajanjaksona sävellettyyn tai sen kaltaiseen musiikkiin. Tavoitteina oli 1)rakentaa eri tavoin viimeisteltyjä soittimia, keskeisimpänä pyrkimys kehittää variaatio, joka soveltuisi erityisesti 1700-luvun keskivaiheilla sävelletyn musiikin soittamiseen ja 2) löytää ratkaisut, joilla kukin muunnos voitaisiin viimeistellä soinniltaan ja soitettavuudeltaan optimaaliseksi. Asetettua projektin tutkimus- ja kehittelytehtävää olen lähestynyt rakentamalla, soittamalla ja tutkimalla klavikordin historiaa. Eri lähestymistapoja olen soveltanut vuorovaikutteisesti.

Tavoitteiden ensimmäisen (1) osan toteuttamisessa tärkeimmiksi osoittautuivat äänialan laajentamisen ohella seuraavat toimenpiteet: - kielityksen paksuntaminen ja ylimmissä kielissä tangentin ja takapinnan välisen osan pidentäminen, - kosketinvarsien vipusuhteiden muuttaminen keskipinnapalkkia leventämällä, ala- ja yläkoskettimien pinnarivien välimatkaa lisäämällä ja siirtämällä palkin diskanttipäätä kauemmaksi soittimen etuseinästä, - kosketuksen tasapainottaminen kosketuspainoa säätämällä, - vaimennusnauhan punominen suhteellisen niukasti, mutta tiukasti niin, että se vaimentamisen lisäksi myös tukee kieliä.

Mainituilla tavoilla viimeistellyt soittimet kestävät sointinsa kvaliteetin säilyttäen monipuolisempaa soitto-otetta kuin aikaisemmat versiot. Kyseinen ominaisuus on tarpeen etenkin ns. tunteikkaan tyylin vaatimien affektien ilmaisemiseksi. Tavoitteiden toisen (2) osan saavuttamiseen, eri soitinmuunnelmien soitto-ominaisuuksien optimoimiseen vaikuttivat eniten tangenttien ja kielten kosketuspinnan, kielisiltapinnojen kallistuskulmien ja vaimennusnauhan soitinkohtainen viimeistely. Oleellista oli myös kielten paksuuksien ja niiden myötä jännityksen säätäminen niin, että soittotuntuma säilyi kautta koko klaviatuurin sopivan joustava.

Peilaamalla saatuja kokemuksia historiallisiin lähteisiin olen pyrkinyt paitsi kiinteyttämään tutkimukseni soitinhistoriallista kytkentää, myös kasvattamaan sen tulosten yleispätevyyttä. Säilyneiden historiallisten soittimien ja kirjallisten lähteiden tutkiminen vahvisti sen, että kaikille suoritetuille toimenpiteille on löydettävissä esikuva klavikordin historiasta, lähinnä 1700-luvulta.