August Gottfried Ritter, musiikin monitoimimies kaanonin katveessa
Tuomikoski, Rami (2019)
Tuomikoski, Rami
2019
Kirjallinen työ
kirkkomusiikki ja urut
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003178356
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202003178356
Tiivistelmä
August Gottfried Ritter (1811-1885) oli saksalainen romantiikan aikakauden säveltäjä, urkuri, improvisoija, musiikkitieteilijä, opettaja, kapellimestari ja urkujenrakennuksen asiantuntija. Hän kirjoitti useita oppikirjoja ja lisäksi artikkeleita musiikin aikakauslehteen.
Ritterin tunnetuimmat urkusävellykset nykyään ovat neljä urkusonaattia, jotka kuuluvat aikamme konserttiurkureiden ohjelmistoon. Näistä kolme ensimmäistä ovat yksiosaisia ja rakenteeltaan syklisiä. Niissä on muutama teema, joita säveltäjä muuntelee ja kehittelee taitavasti. Taitteet sulautuvat toisiinsa saumattomasti muun muassa lomasävelien avulla. Ritter oli kiinnostunut barokkisäveltäjistä ja heidän sävellystekniikoistaan. Hän piti erityisen suuressa arvossa Georg Muffatia (1663-1704), jonka toccatasävellykset inspiroivat häntä. Ritter käytti omissa sonaateissaan kantavana osana nimenomaan toccatajaksoja. Sykliseen muotorakenteeseen kuuluvat olennaisena osana myös toisiaan kontrastoivat jaksot; nopeat ja energiset jaksot sekä hitaat ja lyyriset taitteet vuorottelevat ja antavat vaihtelua toisilleen.
Huolimatta monipuolisuudestaan, ajanmukaisuudestaan ja laadukkaista sävellyksistään Ritter on jäänyt kaanonin katveeseen. Hän pitäytyi suurelta osin kirkkomusiikin moninaisessa tyylilajissa, mutta se ei kiinnostanut suurta yleisöä hänen aikakautenaan. Hän on jäänyt 1800-luvun suuressa säveltäjämäärässä pikkumestareiden sarjaan. Ritter oli eräänlainen sillanrakentaja Felix Mendelssohnin (1809–1847) urkusonaattiperinteen ja uudemman Franz Lisztin (1811–1886) perustaman koulukunnan välillä pitkälti juuri käyttämänsä syklisen muotorakenteen ansiosta.
Ritterin tunnetuimmat urkusävellykset nykyään ovat neljä urkusonaattia, jotka kuuluvat aikamme konserttiurkureiden ohjelmistoon. Näistä kolme ensimmäistä ovat yksiosaisia ja rakenteeltaan syklisiä. Niissä on muutama teema, joita säveltäjä muuntelee ja kehittelee taitavasti. Taitteet sulautuvat toisiinsa saumattomasti muun muassa lomasävelien avulla. Ritter oli kiinnostunut barokkisäveltäjistä ja heidän sävellystekniikoistaan. Hän piti erityisen suuressa arvossa Georg Muffatia (1663-1704), jonka toccatasävellykset inspiroivat häntä. Ritter käytti omissa sonaateissaan kantavana osana nimenomaan toccatajaksoja. Sykliseen muotorakenteeseen kuuluvat olennaisena osana myös toisiaan kontrastoivat jaksot; nopeat ja energiset jaksot sekä hitaat ja lyyriset taitteet vuorottelevat ja antavat vaihtelua toisilleen.
Huolimatta monipuolisuudestaan, ajanmukaisuudestaan ja laadukkaista sävellyksistään Ritter on jäänyt kaanonin katveeseen. Hän pitäytyi suurelta osin kirkkomusiikin moninaisessa tyylilajissa, mutta se ei kiinnostanut suurta yleisöä hänen aikakautenaan. Hän on jäänyt 1800-luvun suuressa säveltäjämäärässä pikkumestareiden sarjaan. Ritter oli eräänlainen sillanrakentaja Felix Mendelssohnin (1809–1847) urkusonaattiperinteen ja uudemman Franz Lisztin (1811–1886) perustaman koulukunnan välillä pitkälti juuri käyttämänsä syklisen muotorakenteen ansiosta.
Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1557]