Kuoron tehtävät päiväjumalanpalveluksessa ja messussa vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen ja niiden tausta-aineistojen valossa

Abstract

Tutkielma kuuluu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteelliseen tohtorintutkintoon kirkkomusiikin alalla. Tohtorintutkinnon aihe on liturginen kuoromusiikki paastonajan ja pääsiäisen sanoman kannattelijana. Vuosina 2016–2020 toteutettu taiteellinen opinnäyte koostuu kahdesta messusta, päiväjumalanpalveluksesta, passiodraamasta ja pääsiäisajan konsertista. Tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan kuoron liturgisia tehtäviä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päiväjumalanpalveluksessa ja messussa vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen sekä niiden valmistelu- ja oheisaineistojen pohjalta. Tutkielmassa valotetaan myös kyseisten kirkkokäsikirjojen valmistelutyötä ohjanneita periaatteita. Tutkielma asemoituu liturgian ja kirkkomusiikin historian tutkimuksen kenttään. Menetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, ja tutkimusote on vertaileva. Tutkimuksen aineisto koostuu kirkolliskokouksen asiakirjoista, kirkkokäsikirjoista sekä jumalanpalvelusten sisältöä ja toteuttamista valottavista oppaista. Johdannon jälkeen luvussa kaksi tarkastellaan vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen muotoutumiseen liittyneitä prosesseja sekä sitä, millaisiksi päiväjumalanpalvelus ja messu jäsentyivät käsikirjakomiteoiden työskentelyn myötä. Tässä luvussa valotetaan myös vuoden 1988 käsikirjakomitean määrittelemiä avainkäsitteitä (sisältölähtöisyys, dynaaminen vastaavuus, kontekstuaalisuus, tekstimusiikki) ja pohditaan sitä, miten nämä avainkäsitteet ohjaavat laulettua jumalanpalvelusmusiikkia ja kuoromusiikin liturgista käyttöä. Luvussa kolme vertaillaan vuoden 1968 päiväjumalanpalvelusta ja vuoden 2000 messua kuoron käytön kannalta. Neljännessä luvussa pohditaan tarkasteltujen jumalanpalvelusjärjestysten mukaista kuoron käyttöä tohtorintutkinnon taiteellisen opinnäytteen liturgisissa osioissa. Molemmat tarkastelun kohteena olevat jumalanpalvelusuudistukset pyrkivät löytämään ihmisen kokemusmaailman kanssa resonoivaa jumalanpalveluksen kieltä. Niiden tausta-aineistossa todetaan, että jumalanpalvelus voi kadottamatta perimmäistä sanomaansa saada erilaisia, paikallisen toimintaympäristön huomioivia muotoja. Tämä koskee myös jumalanpalveluksen musiikkia. Vallitseva jumalanpalvelusmusiikki koettiin molempien uudistusten yhteydessä vanhahtavaksi ja kaavoihin kangistuneeksi. Aiemman kirkkokäsikirjan ihanteissa musiikki nähtiin sanomastaan nousevaksi, juhlallisen arvokkaaksi ja kirkolliseen tyyliin sopivaksi. Jälkimmäinen uudistus puolestaan korosti musiikin sisältölähtöisyyttä ja genrerajattomuutta. Molemmat uudistukset mahdollistivat varsin runsaan musiikin käytön jumalanpalveluksessa. Viimeisin uudistus avasi kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kuoron käytölle. Päiväjumalanpalveluksen ja messun keskeisimmät erot kuoron kannalta koskevat jumalanpalveluksen alku- ja loppumusiikkia, psalmien ja vastausmusiikin käyttömahdollisuuksia sekä ehtoollismusiikin luonnetta.

The study is part of the Arts Study Programme of the Sibelius Academy of the University of Arts Helsinki on church music. The subject matter of the doctoral degree is liturgical choral music as a support of the religious message in the time of Lent and Easter. The demonstration of proficiency, carried out between 2016 and 2020, consists of the following artistic components: two masses, a worship service, a passion drama, and a concert in the time of Easter.

This study analyses and compares the liturgical role of the choir in the Evangelical Lutheran Church of Finland according to the 1968 and 2000 church manuals and the preparatory and additional materials thereof. The guiding principles governing the preparatory work of the aforementioned church manuals are also discussed. The dissertation stands in the study area of liturgy and the history of church music. The methodology includes material-based content analysis and the focus of the study is comparative. The research material comprises documents of the General Synod, church manuals and guidebooks on the implementation of content and execution of the worship services.

Following the introduction, chapter two examines the processes of the writing of the 1968 and 2000 church manuals as well as how the worship service and mass were construed in the working of the church manual committees. This chapter also deals with the definitions of the key concepts used by the 1988 church manual committee (content-oriented approach, dynamic equivalence, contextuality, music to scripture) and how the key concepts guide the sung worship music and the liturgical usage of the choir. In chapter three, the 1968 worship service and the 2000 mass are compared from the point of view of the usage of the choir. Chapter four reflects on the usage of the choir according to the scrutinized liturgies in the liturgical parts of the artistic demonstration of proficiency.

Both of the examined renewals of the worship services strive to find a language of worship that would resonate with the spiritual experience of the congregation. In background materials of the renewals, it is stated that the worship service can, without losing its ultimate message, obtain different forms that conform to local worship practices. This pertains to the music of the worship service as well. During both of the renewals, the existing worship music was regarded as old-fashioned and rigid. In the ideals of the earlier church manual, music was considered ascending from the message, solemn and fitting to the ecclesiastical style. The latter of the renewals emphasised the content-oriented approach to music and limitlessness of the usage of genres.

Both renewals enabled abundant use of music in the worship service. The latter, however, opened more possibilities to the usage of the choir in particular. The central differences from the point of view of the choir in the worship service and mass, concern prelude and postlude of the service, the usage possibilities of psalm and response music and the character of the communion music.