Säveltävä pianisti : säveltäminen pianonsoiton rinnalla

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2021
Seminaarityö, Kirjallinen työ

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Tutkimuksessa selvitettiin, miten säveltäminen näkyy pianonsoiton korkeakouluopiskelijoiden opinnoissa ja mitä kaikkea säveltäminen voi tarjota pianisteille. Säveltämistä tarkastellaan muun muassa vertaamalla traditiota tähän päivään ja tulevaisuuteen. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat muun muassa erilaiset ajankohtaiset tekstit ja artikkelit, joissa pohditaan säveltämisen käsitettä, säveltäjyyttä ja säveltämistä instrumenttiopetuksessa. Taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän uudessa opetussuunnitelmassa säveltäminen huomioidaan tärkeänä osana instrumenttiopintoja. Tutkimusosio toteutettiin tapaustutkimuksena haastattelemalla teemahaastattelun muodossa suomalaista pianistisäveltäjää ja pedagogia. Haastattelussa keskeisesti esiin nousseita aiheita olivatimprovisaation vahva asema pianopedagogiikassa ja säveltämisen monipuoliset mahdollisuudet pianistien musiikkikoulutuksessa. Tutkimuksessa selvisi säveltämisen painottuvan pianonsoiton opinnoissa improvisaatioon. Tutkimus osoitti säveltämisen tuomien vaikutusten olevan kokonaisvaltaisen muusikkouden kehittymisen kannalta niin merkittäviä, että sitä voidaan hyvin perustein suositella kaikille pianisteille soittamisen rinnalle. Tutkimus tähyää tulevaisuuteen arvioiden sitä, miten asenteet säveltämisessä yleensä ja säveltämisessä pianonsoiton kontekstissa tulevat muuttumaan, ja kuinka säveltämisen tarjoamat mahdollisuudet tullaan näkemään yhä tärkeämpänä osana musiikkiopintoja. Tutkimustuloksia voivat hyödyntää erityisesti pianistit ja pianopedagogit, mutta myös kaikki muut instrumentalistit ja instrumenttipedagogit sekä kaikki säveltämisestä kiinnostuneet.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

ISSN

DOI