Reciprocal Integration in a Musical Thirdspace : An Ethnographic Study with Refugee Musicians and Higher Music Education Students

Abstract

This doctoral dissertation addresses the need for European societies, and therefore higher music education to develop responses to the challenges of living with difference as recent political instabilities and conflicts around the world have drastically increased migration, including forced displacement. The dissertation examines the potential for higher music education to enable reciprocal integration through creating musical spaces involving musicians with a refugee or immigrant background and higher music education students and teachers, enhancing the participation of refugees in the receiving society.

The research task was realized through an open-access music ensemble called World In Motion (WIM) instigated and led by the researcher. The empirical material of the inquiry was generated over a period of eighteen months, during which time participants from different parts of the Middle East and Europe, students from the Sibelius Academy (SibA), and the researcher composed and arranged music collaboratively. As an institutional response to the resettlement of refugees, WIM ensemble is perceived as a social innovation and conceptualized as a musical thirdspace following urban theorist, Edward Soja. The trialectics of space refers to the interplay between 1) the real, physical spaces where the ensemble collaboration takes place, 2) the ideational, explorative music making processes, and 3) the social consequences of the ensemble practices. Homi Bhabha’s conceptualization of thirdspace offers a further frame for the musical negotiations and processes of individual and collective identification. Applying a social constructionist perspective in this inquiry, musicians are seen to imagine alternative social systems through collaborative musicking, which draws from the participants’ backgrounds. Methodologically, the inquiry is framed as a case study with a critical ethnographic lens, where the researcher’s position as the leader and one of the musicians in the ensemble is described as an at-home ethnographer. The rich empirical material includes observations and interviews with six participants and six SibA students as well as a researcher diary. Notations and recordings of the co-composed and arranged musical material from the weekly workshops and four performances were used in order to map out the creative processes and collective decision making in the ensemble. As the researcher’s role in facilitating the collaboration and supervising the SibA students was prominent, presenting several ethical issues, critical reflexivity became central in the practical work and the analysis of the empirical material.

By framing music collaboration with refugees as a spatial practice, the contributions of this ethnographic inquiry extend research on participatory culture in music education and research on intercultural music practices as part of social engagement in higher music education institutions. The inquiry constructs the musical thirdspace with refugees, higher music education students, and a leader as a lived space where the existing musical knowledge, skills, and aspirations of the musicians are incorporated in a reciprocal, futures-oriented way. The ethnographic analysis shows how collaborative musicking fosters the interactional and relational aspects of the refugees’ resettlement process and enhances a sense of being protected by others. Further findings emerge in terms of the ensemble enabling the refugees to connect to the identity cohort of musicians, promoting possibilities for agency through imagining reconstructions of the future in the receiving country. The inquiry highlights that socially engaged, intercultural collaboration requires restructuring familiar patterns of teaching and learning in higher music education, challenging musicians and educators to engage with the unfamiliar, and even embrace uncomfortable issues, such as global and local political tensions. The dissertation argues, that by creating musical thirdspaces through social innovations higher music education can prepare future musicians and educators to navigate the intersections of artistic, educational, and social dimensions of music and music education, reimagining socially responsible artistic practices.

Viime vuosien poliittisista levottomuuksista aiheutuva maahanmuutto Eurooppaan on tuonut erilaisuuden kanssa elämiseen liittyviä haasteita. Yhteiskunnallisena toimijana myös musiikin korkeakoulutus on vastuussa siitä, että näihin haasteisiin vastataan esimerkiksi kehittämällä koulutukseen uusia toimintamalleja. Tämä väitöskirja tarkastelee sitä, miten musiikin korkeakoulutus voi luoda jaettuja musiikillisia tiloja pakolaistaustaisille muusikoille ja musiikkikorkeakoulujen opiskelijoille ja opettajille, sekä sitä miten tällaiset tilat voivat mahdollistaa vastavuoroisen integraation ja edesauttaa pakolaistaustaisten muusikoiden osallisuutta Suomessa. Tutkimus tehtiin puolentoista vuoden ajan toimineesta World In Motion (WIM) -yhtyeestä, jonka perustajajäsen ja johtaja väitöskirjatutkija oli. Yhtyeen toiminnan keskiössä olivat kulttuurikeskus Caisassa pidetyt avoimet työpajat, joihin osallistui Lähi-Idästä ja Euroopan eri maista kotoisin olevia laulajia ja instrumentalisteja sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian perusopiskelijoita. Yhtyeessä erilaisista musiikillisista taustoista tulevat muusikot sävelsivät ja sovittivat musiikkia kollaboratiivisesti sekä esiintyivät julkisissa tilaisuuksissa.

Tutkimuksessa yhtye nähdään musiikkikorkeakoulun käynnistämänä sosiaalisena innovaationa, jonka avulla pyritään vastaamaan maahanmuuton haasteisiin musiikin keinoin. Tutkimuksen keskeisenä teoreettisena lähtökohtana on kaupunkitutkija Edward Sojan käsite kolmas tila (Thirdspace). Musiikillisen tilan trialektiikalla eli havaitun, koetun ja eletyn tilan kolminaisuudella tarkoitetaan tässä vuorovaikutusta, joka syntyy yhtyeen toiminnan mahdollistavien 1) todellisten fyysisten tilojen, 2) mielikuvituksesta ammentavien, kokeiluun perustuvien musiikillisten prosessien ja 3) yhtyetyöskentelyn sosiaalisten seuraamusten välille. Homi Bhabhan kolmannen tilan käsitteen (third space) valossa puolestaan tarkastellaan yhtyeessä käytävää musiikillista ja sosiaalista neuvottelua sekä yksilöiden ja ryhmän identifikaatioprosesseja, joita kollaboratiivinen musisointi käynnistää ja ylläpitää. Tutkimuksessa omaksutun sosiokonstruktionistisen lähtökohdan oletuksena on, että yhtyeen muusikot tuottavat mielikuvia vaihtoehtoisista sosiaalisista systeemeistä osallistuessaan neuvotteluun kollaboratiivisessa musisoinnissa. Metodologisesti tutkimus edustaa kriittistä etnografista tapaustutkimusta, jossa tutkimusyhtyeen johtajana ja jäsenenä toimiva tutkija on ns. omassa ympäristössään toimiva etnografi (at-home ethnographer). Tutkimusaineisto sisältää havainnointia sekä kuuden osallistujan ja kuuden Sibelius- Akatemian opiskelijan puolistrukturoidut haastattelut. Yhtyeen luovia prosesseja ja päätöksentekoa analysoitaessa hyödynnetään myös nuotinnoksia ja tallenteita musiikista, jota yhtye sävelsi ja sovitti viikoittaisissa työpajoissa ja esitti neljässä tapahtumassa. Tutkimuseettisten kysymysten vuoksi tutkijan harjoittama kriittinen refleksiivisyys nousi keskeiseksi käytännön työskentelyssä ja aineiston analyysissa.

Tutkimustulokset osoittavat, kuinka tutkimusprosessin aikana luotiin kolmas, eletty musiikillinen tila, jossa muusikoiden olemassa oleva musiikillinen osaaminen, tieto ja pyrkimykset tulivat osaksi yhteistyötä vastavuoroisella ja tulevaisuuteen suuntautuvalla tavalla. Etnografinen analyysi havainnollistaa, millaista musiikillista neuvottelua kollaboratiivinen työskentely edellytti sekä miten musiikkiyhteistyöhön osallistuminen voi mahdollistaa pakolaisina maahan saapuneiden musiikin ammattilaisten ja harrastajien kiinnittymisen muusikon identiteetin jakavaan verkostoon. Tutkimus argumentoi, että kollaboratiivinen musisointi tukee uuteen yhteiskuntaan asettumista etenkin vuorovaikutuksen ja ihmissuhteiden rakentumisen näkökulmasta ja näin edesauttaa pakolaisina saapuneiden yksilöiden tulevaisuudennäkymien ja toimijuuden rakentumista. Musiikkiyhteistyön tarkastelu spatiaalisena taiteellisena praktiikkana laajentaa aiempaa ymmärrystä osallistavasta, sosiaalisesti sitoutuneesta taiteesta sekä interkulttuurisesta taiteellisesta ja pedagogisesta toiminnasta musiikin korkeakoulutuksessa. Tutkimuksessa nousee esiin tarve totuttujen opetus- ja oppimistapojen uudelleenjärjestelylle, jota sosiaalisesti sitoutunut, interkulttuurinen musiikkiyhteistyö edellyttää. Samalla se haastaa musiikkikorkeakoulun opettajat ja opiskelijat kohtaamaan vieraalta tuntuvia asioita, kuten esimerkiksi globaaleja ja paikallisia poliittisia jännitteitä ja niihin liittyviä epämukavuuden tunteita. Tutkimus kannustaa musiikin korkeakoulutusta luomaan uusia musiikillisia kolmansia tiloja, joiden kautta tulevaisuuden muusikot ja musiikkikasvattajat saavat valmiuksia toimia musiikin taiteellisten, pedagogisten ja sosiaalisten ulottuvuuksien risteyskohdissa.