Vyyhti : kirjoittamisesta, muistamisesta ja kuvittelemisesta

Abstract

Olen kahden vuoden maisteriopintojeni ajan kirjoittanut taiteelliseksi opinnäytteekseni romaanikäsikirjoitusta. Tässä opinnäytteeni reflektiivisessä kirjallisessa osiossa haluan selvittää itselleni ja muille, miten kirjoitan ja millainen juuri tämä kirjoitusprosessi on ollut.

Ensimmäisessä osiossa käsittelen taiteelliselle opinnäytteelleni keskeistä muistetuksi ja unohdetuksi tulemisen tematiikkaa. Pohdin muistin, kuoleman ja kirjoittamisen suhdetta erityisesti siitä näkökulmasta, millaisia kaikuja edesmenneet ujuttavat elävien maailmaan ja sen teksteihin.

Toisessa osiossa pohdin mytologioiden, muistin ja mielikuvituksen suhdetta. Tarkastelen kirjoittamista taitona, jonka voi oppia, jota voi opettaa ja jota voi harjoittaa ja harjoitella koko elämänsä tulematta silti koskaan valmiiksi. Taidon lisäksi käsittelen myös tahtoa ja uskallusta kirjoittaa.

Kuljetan selvitystyöni rinnalla omia kotikummituksiani ja aavesärkyjäni, keskustelukumppaneiksi asettuneita kaunokirjallisia teoksia, keskusteluja läheisteni kanssa ja oman taiteellisen työskentelyni vaiheita. Lisäksi koetan tekstin alaviitteissäni vähä vähältä haastaa akateemisen kirjoittamisen konventioita ja omaa ajatteluani siitä, missä menee faktan ja fiktion tai tiedon ja kuvittelemisen välinen raja.

Selvitystyöni ei etene tieteellistä tutkielmarakennetta noudattaen vaan esseistisenä vyyhtinä tapahtumien ja havaintojen kronologiaa haastaen. Kuljetan vyyhdin ja toisiinsa sotkeutuneiden langanpätkien kielikuvaa mukanani läpi tekstin.

Johtopäätöksenä kuvailen, millainen on tyypillisimmillään minun praktiikkani, prosessini ja tapani kirjoittaa: Kun olen jonkin aikaa kirjoittanut, alkaa tuntua siltä, että kaikki ympärilläni liittyy jotenkin siihen, mitä olen kirjoittamassa. Luen, kirjoitan, luen lisää, kuuntelen, ja koko ajan etsin yhteyksiä kaiken vastaanottamani ja kirjoittamani väliltä. Se ei ole tavoitteellista kokonaisuuksien rakentamista; jotenkin asiat viikkojen, kuukausien tai vuosien aikana kehräytyvät mielessäni takkuiseksi ja epäselväksi vyyhdiksi.

Kun vyyhti on vaivannut minua tarpeeksi kauan, alan kirjoittaa sitä selväksi, ja vähä vähältä se saattaa lähteä oikenemaan. Yhtä tällaista vyyhtiä kerin auki siis myös opinnäytteessäni. Kuvaan kirjoittamista ajattelun ja muistin edestakaisena liikkeenä. Kuten yleensä aina, kirjoitan nähdäkseni myös tässä tekstissä itseni lopulta samanlaiseen solmuun, jonka selvittämisestä lähdin liikkeelle.