Fokus-konteksti : kolmen tähden paradigma
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Opinnäytteessäni pyrin havainnollistamaan, millä tavoin teatteriesityksen merkitykset syntyvät. Tutkielmani lähtökohdat ovat syntyneet kiinnostuksestani tarkastella katsojan kokemuksen muodostumista: miten katsojan esityskokemus muodostuu, millaisia yksilöllisiä ja kulttuurisesti jaettuja merkityksiä katsoja antaa esitykselle ja miten valo tai valosuunnittelu osallistuu merkityksenannon prosessiin?
Tutkimusasetelma kietoutuu tutkielman taiteellisen osan, KONE-esityksen, ja sen valmistusprosessin ympärille. Esitystä valmisteltaessa työtapaamme kuului, että sisällöllisiä merkityksiä ei pyritty antamaan etukäteen. Tämä toi esiin esitystä ympäröivien rakenteiden ja ihmisten taipumuksen luoda merkityksiä määrittelemättömälle toiminnalle. Lisäksi esityksen lukutapaan vaikutti ympäröivä kulttuuri ja sen jaetut merkitykset, joista havainnollistavimpana esimerkkinä COVID-19-koronavirus. Pyrin osoittamaan, kuinka katsojat tulkitsevat määrittelemättömiä tapahtumia yksilöllisesti ja monin tavoin, mutta kuinka monitulkintaisuuden voi sisällyttää osaksi esitystä.
Opinnäytteeni yläotsikko fokus–konteksti on dramaturginen työkalu, jolla voi tarkastella esityksen osatekijöiden – kuten valon, äänen, tilan, toiminnan tai objektien – yhteisvaikutusta sellaisenaan. Fokus on huomiopiste, joka ilmenee sen näyttämöllisessä kontekstissaan. Esimerkiksi valosuunnittelun valintoja voi arvioida sen perusteella, asettuvatko ne kohtauksen fokukseen vai vaikuttavatko ne taustatekijöinä kontekstissa. Painotan juuri kontekstin merkitystä, jossa leikki näyttämöllisen kontekstin kanssa tuottaa merkityksen tarkasteltavalle ilmiölle. Skaalaamalla kontekstia voidaan tarkastella myös esityksen taustalla vaikuttavia tekijöitä. Olenkin jakanut kontekstin neljään tasoon: kohtauksen taso, perustilanteen taso, instituutionaalinen taso ja kulttuurinen taso. Tasojaottelussa olen soveltanut professori Saana Lavasteen (2015) esityksen tilannetta havainnollistavaa kaaviota. Nojaan myös professori Pauliina Hulkon (2013) materiaalisen teatterin dramaturgiakäsityksiin.
Opinnäytteeni alaotsikko Kolmen tähden paradigma viittaa kulttuurikritiikkien arvosteluasteikkoon, ja tarkoittaa kolmea tähteä viidestä (3/5). Sovellan kolmella tähdellä muusikko Jussi Lehtisalon (2009) ajatusta, jossa juuri katsojalla on kyky täydellistää taideteos haluamallaan tavalla – katsoja täyttää puuttuvat ”kaksi tähteä”. Tällä havainnollistavalla esimerkillä pyrin osoittamaan, kuinka esitys muodostuu katsojan tulkinnassa, ja johon yhdistyvät katsojan yksilölliset ja kulttuurisesti jaetut merkitykset. Perustan katsojakäsitykseni filosofi Jacques Rancière’n teokseen Vapautunut katsoja (La spectateur émancipé, 2008), jossa Rancière purkaa katsojaan liitettävää passiivisen vastaanottajan ennakko-oletusta. Katsojan kokemuksen muodostumista tarkastelen John Deweyn kokemusta käsittelevän filosofian viitekehyksessä teoksessaan Taide kokemuksena (Art as Experience, 1934). Tavoittelen kolmen tähden paradigmalla teatterin ihannetta, jossa lähtökohdaksi on asetettu katsojan inspiroiminen.