Löysin itseni teatterimaailmasta
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Pyrin tämä opinnäytteen kautta selkeyttämään omaa paikkaani valmistuvana teatteriohjaajana, taiteilijana ja ihmisenä
suomalaisessa taidekentässä, käsittelemällä kuuden vuoden opiskelukokemuksiani Teatterikorkeakoulun ohjauksen
koulutusohjelman parissa. Koen tämän aiheen kanssa työskentelyn myös itselleni hyvin tärkeäksi, sillä suhteeni
ohjaamiseen on ollut alusta asti sen verran uutta, että pyrin tämän työn avulla sitä myös itselleni kirkastamaan.
Opinnäytteeni rakentuu kuudesta (1–6) osiosta, joista ensimmäinen (1) käsittelee elämääni ennen
Teatterikorkeakoulua. Toisessa (2) osiossa käsittelen suhdettani Teatterikorkeakouluun ja opiskeluaikaani siellä.
Kolmannessa (3) osiossa pyrin avaamaan ymmärrystäni itse ohjaamisen opiskelusta ja sen parissa kehittymisestä, muun
muassa kandidaatin- ja maisterivuosien aikana tehtyjen produktioiden ja kurssien kautta. Neljännessä (4) osiossa
analysoin omaa suhdettani teatteriohjauksen ammattiin. Viidennessä (5) osiossa avaan suhdettani järjestötoimintaan ja
sen vaikutuksesta omiin teatteriohjaajan opintoihin. Viimeisessä kuudennessa (6) osiossa käsittelen omaa taiteellista
tulevaisuuttani.
Opinnäytteen näkökulma painottaa etnistä taustaani ja maahanmuuttoani Suomeen, sekä sen vaikutusta omassa
elämässä ja käydyissä opinnoissa. Havainnoin muun muassa suhdettani suomen kieleen, sillä se on toiminut Suomeen
muutosta alkaen toisena kielenä, ensimmäisen kielen ollessa indonesia. Tämän vuoksi tätä opinnäytettä kirjoittaessa
haluan huomauttaa, että omaan hiukan perinteisestä suomen kielestä poikkeavan kirjoitustavan, joten toivonkin
lukijalta ymmärtäväisyyttä.
Teatterikorkeakoulun sekä ohjaajantaiteen koulutusohjelman pedagogikka sisältää vielä paljon avonaisia kysymyksiä,
joita pitäisi mielestäni pohtia vakavasti. Esimerkiksi se, kuinka paljon opiskelijan tausta ja lähtökohdat vaikuttavat hänen
opiskeluunsa. Tavoitteeni onkin opinnäytteellä tuoda oma taustani ja suhteeni näkökulmaksi näiden kysymysten
hahmottamisessa ja ratkaisemisessa. Toivon että siitä on apua, ja että näihin ongelmiin voitaisiin pureutua ja
tulevaisuudessa opintoja muokata paremmaksi.
ISBN
Aihealue
OKM-julkaisutyyppi
Emojulkaisu
Lehti
Julkaisusarja
ISSN
DOI
Avainsanat
vieraskielinenrakennekieliongelmatcoctailittaiteellisuusparempi kulttuuriturvallinen ympäristöluova ympäristöteatteritaideteatteriohjausteatteriohjaajatidentiteettikieli ja kieletyhteisöttasa-arvosyrjintärasismisuomalaisetindonesialaisettraumatkasvuhenkisyysJumalabaarimestaritmusiikkitaidetulevaisuusmenneisyyspedagogiikka