Neljä näkökulmaa 1920-luvun ranskalaiseen modernismiin: L’esprit nouveausta värien maailmaan ja pianistin metodiseen ajatteluun

Abstract

Taiteellinen tohtorintutkintoni “Neljä näkökulmaa ranskalaiseen modernismiin 1920-luvulla: l’esprit nouveausta värien maailmaan ja pianistin metodiseen ajatteluun” koostuu neljästä konsertista, yhdestä levytyksestä ja kolmesta tieteellisestä vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Kokonaisuus jakaantuu neljäksi toisiinsa liittyväksi aihealueeksi. Niistä ensimmäisen ”Uusi (epä)järjestys: ranskalainen modernismi esteettisenä vedenjakajana” tavoitteena oli luoda kehys koko projektille tarkastelemalla muutostekijöitä ranskalaismodernistisen estetiikan taustalla. Tutkimus vertailee eurooppalaisen modernismin pääkoulukuntien (Pariisin ja Wienin) musiikillista estetiikkaa ja analysoi ranskalaisen modernismin kannalta keskeisimpiä käsitteitä. Toisen aihealueen ”Les Six, ranskalainen neoklassismi ja intertekstuaalisuuden lajit” tavoitteena oli perehtyä syvällisemmin ranskalaisen neoklassismin erityiskysymyksiin, kuten intertekstuaalisuuden lajeihin ja pianistin tapaan havainnoida intertekstuaalisuutta. Kolmas aihealue ”Ragtime ja hybridi intertekstuaalisuus ranskalaisen neoklassismin tunnuspiirteinä” syventyi klassisia ja populaareja vaikutteita yhdistävään intertekstuaalisuuteen sekä teoriassa että käytännössä. Neljäs aihealue ”Ranskalaisen modernismin abstraktit ulottuvuudet” sisälsi SibaRecordsin tuottaman levytyksen, joka toimi itsenäisenä, taiteellisena projektina ja tarkasteli 1920-luvun ranskalaisen ja suomalaisen modernismin abstraktia ja tulevaan modernismiin suuntaavaa, eineoklassista aluetta.

Tutkimusaineistoni koostui nuottilähteiden lisäksi käsitehistorian, kulttuurihistorian, musiikintutkimuksen, musiikkifilosofian, fenomenologisen filosofian, tieteenfilosofian ja (teoreettisen) kirjallisuustieteen lähteistä. Olen myös itse tuottanut uuden tyyppistä tutkimusaineistoa yhdistämällä toisiinsa tutkimustekstiä ja videomateriaalia omista esityksistäni ja käsittelemällä pianonsoittoa tutkimusmenetelmänä Ludwig Wittgensteinin filosofiassa esiintyvän näyttämisen käsitteen valossa. Tutkimusmenetelmistä tärkeimpiä ovat olleet käsiteanalyysiin kytkeytyvä pianistin analyysi eli musiikin intertekstuaalisiin verkostoihin keskittyvä soittamisen kautta havainnoiminen. Erityisesti toisessa artikkelissani käytin fenomenologista päättelyä, joka perustui Maurice Merleau-Pontyn fenomenologian peruskäsitteistön soveltamiseen pianonsoitossa tapahtuviin havaintokokemuksiin. Kolmannessa tutkimusartikkelissani tutkimuksen sisäinen painopiste muuttui siten, että oman tutkimuspolun ja metodisen ajattelun analysointi nousivat tarkastelun keskiöön, johon vastaavasti peilasin ranskalaisen modernismin esteettisiä ja esittämiseen liittyviä kysymyksiä. Keskeisiksi metodisiksi teemoiksi nousivat tällöin ”kehollinen intertekstuaalisuus” ja ”näyttäminen”.

Tärkeimmät tutkimustulokset musiikin esittäjän kannalta tiivistyvät viiteen pääkohtaan: 1) Ranskalaisen modernismin tärkein ilmenemismuoto on ranskalainen neoklassismi, jota edustavat Les Six -ryhmä, Eric Satie ja Igor Stravinsky. 2) Neoklassismin tärkein ilmenemismuoto on intertekstuaalisuus, ja ranskalaisessa neoklassismissa viitataan enimmäkseen kaanoniin ulkopuolisiin musiikillisiin tyyleihin, kuten populaarimusiikkiin ja eieurooppalaisiin etnisiin tyyleihin. 3) Pianisti kokee musiikissa olevat intertekstuaaliset suhteet kehollisina kokemusverkostoina, ei lähtökohtaisesti nuottitekstistä perinteisin musiikkianalyysin menetelmin nousevana informaationa. 4) Kehollisen intertekstuaalisuuden metodini ei ole systeeminen malli tai tapa tutkia, eikä metodi erota toisistaan kehollisia, älyllisiä tai intersubjektiivisia päämääriä. Kysymys on tutkimuksellisen ajattelun kuvaamisesta, joka tuottaa yhdessä soittamiskokemuksesta nousevan informaation kanssa sekä filosofisluonteisia tieteellisiä ideoita että uutta tietoa ranskalaisesta neoklassismista ja esittämiseen liittyvistä kysymyksistä. 5) Merkittävimmät muutokset ranskalaisen modernismin soittotavoissa liittyvät ennen kaikkea nuottitekstuurin yksiulotteiseen luonteeseen, melodiakeskeisyyteen ja estetiikan yksinkertaistumiseen, kuten ”arkipäiväiseen” pianon käsittelyyn ja sointiin. Muut tärkeät muutokset, kuten rytmin velvoittavuus, perkussiiviset soittotavat ja emotionaalinen etääntyminen korostuvat erityisesti hybridi-intertekstuaalisessa ohjelmistossa, (mm. Stravinsky, Milhaud).

Tutkimukseni on omalta osaltaan avartanut kokonaiskuvaa 1920-luvun ranskalaisesta modernismista ja esittäjän metodisesta ajattelusta. Tutkimustulosten nojaaminen interdisiplinaariselle teoreettiselle perustalle ja soittamistapahtumalle (näyttämiselle) luo itsessään uutta esittäjälähtöisen tutkimuksen suuntausta ja mahdollisuuksia tohtorintutkinnon jälkeiseen tutkimukseen.

My artistic doctoral degree “Four aspects on French Modernism: from l’esprit nouveau towards the world of colors and the performer’s methodological thinking” consists of four concerts, one recording and three peer-reviewed scientific articles. The project as whole is divided into four related topics. The aim of the first topic, “The new disorder as an aesthetic watershed”, was to frame the whole project through examining the principles behind the aesthetics of French Modernism. This was executed by juxtaposing the aesthetics of the main schools of European Modernism (Paris and Vienna) and analyzing the key concepts of French Modernism. The aim of the second topic, “Les Six, French neoclassicism and the categories of intertextuality”, aimed to study in more depth the peculiarities of French neoclassicism, using as research methods intertextuality and the pianist’s analysis for observing it. The third topic, “Ragtime and hybrid intertextuality as the characteristics of French neoclassicism”, focused on intertextuality, which combined classical and popular influences in theory and practice. The fourth topic, “The abstract dimensions of French modernism”, included a recording produced by SibaRecords and worked as an individual project as well as examined the abstract, anti-neoclassical areas of the 1920s French and Finnish Modernism.

In addition to the musical sources, my research utilized conceptual history, music research, music philosophy, and phenomenological philosophy, as well as the philosophy of science and (theoretical) science of literature. I have also produced a new type of research outputs through combining research texts and video material of my own performances and treating piano playing as a research method based on Ludwig Wittgenstein’s theory of showing. The most important aspect of my research methods has been the pianist’s perception: furthermore, I have exercised conceptual analysis throughout the articles. In my second article in particular, I used phenomenological deduction, which was based on the key concepts of Merleau-Ponty’s phenomenology. In my third research article, I changed the inner balance of my research to the direction of analyzing my own research path and methodological thinking, which I then projected onto the aesthetic and performance-based questions of French Modernism. The key methodological themes were embodied intertextuality and showing.

From the viewpoint of the performer, the most important research results are condensed into these five key points: 1) The most important manifestation of French Modernism is French neoclassicism, represented by Les Six, Eric Satie and Igor Stravinsky; 2) Intertextuality is the most important manifestation of neoclassicism. The composers of French neoclassicism mostly looked outside the styles of the canon, that is, to popular music and non-European ethnic styles; 3) The pianist experiences intertextual connections as an embodied experience which is not primarily based on the notated score or analyzed with traditional musicological methods; 4) My method of embodied intertextuality is not a systematic model or method to follow, nor does it separate embodied, intellectual, or intersubjective endeavors. The focus is describing the performer’s research-based thinking, which, together with information arising from playing experience, produces a philosophical type of scientific ideas as well as new information concerning French neoclassicism and performance-related questions; 5) The most significant changes in French neoclassicism are connected to the one-sided character of notation, the ruling melodic line and simplification of the aesthetics, such as the “everyday” way of treating piano and its sound. Other significant changes such as obligative rhythm, percussive ways of playing and emotional alienation are especially emphasized in the hybrid-intertextual repertoire (e. g. in Stravinsky and Milhaud).

My research, has opened up the general picture of the 1920s French Modernism and the performer’s methodological thinking. Relying on an interdisciplinary theoretical basis and the act of playing (showing) creates a new direction of performer-based research and opportunities for post-doctoral research.