Orkesterimuusikoiden työnohjaus : luova potentiaali yhteisöllisyyden rakentamisen ja yksilöllisyyden kunnioittamisen risteyskohdassa

Abstract

Tässä hankkeessa on tutkittu orkesterimuusikoiden työhyvinvointia sekä kehitetty orkesterimuusikoille soveltuva työnohjausmetodi haastattelu- ja toimintatutkimuksen keinoin. Orkesterityön erityiskysymykset eivät välttämättä ole tuttuja muilla aloilla työskenteleville työnohjaajille. Yleisten stressitekijöiden lisäksi muusikon työssä on erityispiirteitä, jotka voivat lisätä muusikoiden psykososiaalista kuormitusta. Työnohjausta toteutetaan hyvin vähän orkestereissa, eikä sen vaikuttavuudesta muusikoille ole tiettävästi tehty aiempaa tutkimusta. Olen kehittänyt ja testannut työnohjausmenetelmän, jonka on tarkoitus palvella orkesterimuusikoiden tarpeita ja vahvistaa heidän työhyvinvointiaan läpi uran.

Tutkimus- ja kehittämishanke on toteutettu kahdessa osassa vuosien 2019–2021 aikana, ja siihen osallistui yhteensä 22 muusikkoa viidestä eri sinfoniaorkesterista. Haastattelututkimukseen osallistui 11 muusikkoa kolmesta eri orkesterista. Haastatteluanalyysin taustateorioina on käytetty Kernberg-ryhmän objektisuhdeteoriaa, Rom Harrén positiointiteoriaa sekä Wilfried Bionin ryhmäpsykoanalyyttistä teoriaa. Teoriaohjaavassa analyysissä muusikoiden puheessa erottui kuusi sosiaalista positiota, joista kolme tulkittiin konstruktiivisiksi ja kolme destruktiivisiksi.

Haastattelututkimuksen tulokset toimivat lähtökohtana muusikoiden työnohjausmetodin kehittämisessä. Toimintatutkimus, jossa metodia testattiin, toteutettiin tarjoamalla kahden eri orkesterin muusikoille viisi työnohjauskertaa. Mukana oli yhteensä 11 muusikkoa. Muusikoiden työnohjauksessa sovellettiin psykodynaamisesti suuntautuneen työnohjauksen ja kognitiivisen lyhytterapian menetelmiä. Tapaamiset videoitiin ja osallistujilta kerättiin kirjallista palautetta työnohjauksesta. Työnohjausmetodia kehitettiin tapaamisten välillä ja tutkimusinterventioiden jälkeen tutkijan kirjaamien havaintojen, analysoidun videomateriaalin ja tutkittavilta saadun palautteen perusteella. Lopullisen työnohjausmetodin tavoite on haastatteluaineistoista erottuva myötätuntoisen, hyvää tekevän minän positio, joka ilmenee työnohjausmetodin viidessä avainelementissä (itsemyötätunto, toivo, realistinen optimismi, viisaus ja resilienssi).

Esitän, että orkesterimuusikot hyötyvät työnohjauksesta, jossa huomioidaan heidän erityistarpeensa ja työkulttuurinsa ja joka toteutetaan alaa tuntevan työnohjaajan toimesta. Työnohjausprosessin on suositeltavaa olla vähintään viiden tapaamiskerran mittainen. Työnohjaus voi vahvistaa muusikoiden yksilöllisiä ja yhteisöllisiä voimavaroja ja rohkaista heitä löytämään rakentavia ratkaisuja työnsä psykososiaalisiin kuormitustekijöihin. Sen vuoksi työnohjaus saattaa ennaltaehkäistä pitkällä aikavälillä muusikoiden stressiperäistä oireilua.

This is a research project of occupational wellbeing of orchestra musicians and creating a professional supervision method for orchestra musicians by means of interview and intervention studies. Career supervisors from other professional fields might not be familiar with the core questions of orchestra work. Beside general stress factors musicians’ work has some special features that may increase the psychosocial load. No studies focus on the impact of career supervision on musicians’ wellbeing, presumably because of low prevalence of these actions in orchestras. My aim was to create and test a modified supervision method that serves the specific needs of orchestra musicians and strengthens their occupational wellbeing through their career span.

The research and development process was performed in two parts with 22 musicians from five Finnish symphony orchestras during 2019–2021. The first part was an interview study among 11 musicians from three orchestras. Interview data were analysed using the theory of subject–objectrelations by Kernberg-group, positioning theory by Rom Harré, and the theory of group dynamics by Wilfried Bion. Six social positions were distinguished in theory directed analysis, of which three were interpreted constructive and of which three were interpreted destructive.

The results of interview study were used as background data when the supervision method was created. Intervention study, which the supervision method was developed and tested with, was executed by offering five supervision sessions for 11 musicians in two different orchestras. Existing methods of psychodynamically oriented supervision and cognitive short therapy were applied to musicians’supervision. The sessions were filmed, and written feedback were gathered from the participants. The supervising method was developed between the sessions and after the interventions based on analysis of the recorded material, perceptions written by researcher, and the feedback of informants. The goal of the final supervising method was the position of compassionate self, that stands out from the interview data and is expressed in the five key elements of the supervising method (self-compassion, hope, realistic optimism, wisdom, and resilience).

My findings show that orchestra musicians benefit from career supervision, which is tailored for their needs, working culture, and schedules, and is preferably carried out by a supervisor who gets acquainted to the special features of musicians’ working life. It is recommended to offer at least five supervising sessions per group. Supervision can increase musicians’ personal and communal resources and empower them to find constructive solutions for the psychosocial stressfactors in their working life. Hence, supervision may be a preventive procedure against stress-related disorders among musicians in the long term.