Kolmas

Abstract

Kirjallisen opinnäytteeni alkusysäyksenä on toiminut kysymys siitä, miten taideteokseen ja sen tekemiseen liittyviin poliittisiin Taiteellisesta osiosta ei ole tallennetta ulottuvuuksiin tulisi suhtautua, jos kavahtaa intuitiivisesti ajatusta tekijästä jonkinlaisena moraalikoodiston opettajana. Hahmottelen työssäni taiteellisten teosten/tekojen poliittisia vaikutusmekanismeja. Opinnäytteeni halki kulkevat ajankohtaiset kysymykset erityisesti fiktion representaatioista, joiden politiikan ympärillä käydään paljon keskusteluja. Taiteellisesta osiosta ei ole tallennetta Tekstissä keskustelen erityisesti Jacques Rancièren ajattelun kanssa. Rancièren kirjoitukset ’poliittisesta ja esteettisestä’ muodostavat ison osan työn ns. teoreettista selkärankaa – Rancièren mukaan esteettinen ja poliittinen ovat pohjimmiltaan samaa järjestelmää siinä, että ne rajaavat näkyvän, aistittavan ja sitä kautta mahdollisesti ajateltavan kenttää. Opinnäytteeni jakautuu kolmeen jaksoon. Ensimmäisessä fokusoin fiktion ja representaation kysymyksiin. Kysyn siinä sitä, mikä erottaa fiktion todellisuudesta ja toisaalta sitä, millä tavalla fiktio ja todellisuus toisiinsa lomittuvat. Yritän selkeyttää suhdettani siihen, missä määrin oikeastaan ajattelen fiktion ja todellisuuden vaikuttavan toisiinsa ja sitä kautta ymmärtää, mitä taiteilijan vastuusta tulisi ajatella. Pohdin ensimmäisessä jaksossa representaation käsitettä yleisesti ja fiktion representaatioiden luonnetta erityisesti. Pohdin joitakin minua ympäröivän representaatiokeskustelun erityispiirteitä ja puran auki keskustelun ehdottamaa fiktion ja todellisuuden suhdetta. Toisessa jaksossa keskityn kysymykseen esteettisestä ja poliittisesta ja lähestyn Rancièrea mukaillen kysymystä taiteen poliittisesta vaikutuspotentiaalista sen aistisen maailmaa jakavan ominaisuuden näkökulmasta. Jaksossa vertailen Chantal Mouffen ja Rancièren ajatuksia politiikan ja taiteen limittyneisyydestä ja poliittisen/epäpoliittisen taiteen olemassaolon mahdollisuudesta. Peilaan nykyisen representaatiokeskustelun ehdottamaa representaatioiden politiikkaa vasten tällaista poliittisen teon määritelmää. Kolmannessa jaksossa pohdin Rancièren älyjen tasa-arvon käsitettä. Nostan älyn tasa-arvon olettaman ehdotukseksi taiteellista toimintaa ohjaavaksi tasa-arvokäsitykseksi. Tasa-arvo on Rancièrelle ainoa luonteva politiikan aihe ja sikäli myös ainoa luonteva poliittisen taiteellisen teon aihe. Hän hyödyntää ajatusta myös kirjoittaessaan tekijän, katsojan/vastaanottajan ja teoksen välisestä suhteesta. Rancièren ajattelussa teoksen ja vastaanoton suhdetta luonnehtii älyllisen emansipaation ideaali, jossa taideteoksen merkitysten ei käsitetä olevan kenenkään hallussa. Jos taiteilijalla eikä samaten vastaanottajallakaan voi olla korkea-arvoisempaa tulkintaa teoksen merkityssisällöistä, ei taiteilijan ole mielekästä olettaa mitään tiettyä syy-seuraussuhdetta, jolla teos maailmassa vaikuttaa. Tätä kautta palaan takaisin kysymykseen taiteen vaikutusmekanismeista. Lopussa reflektoin kirjoittamaani ja mietin, onko minun mahdollista tehdä taiteellisia poliittisia tekoja ja jos ei ole, onko näkyvän hallinnan mekanismeihin osallistuminen taiteilijana itsessään merkityksellistä. Esitän jatkokysymyksen siitä, onko taiteen tekemisessä minulle jotain muuta ja keskeisempää kuin mahdollisuus käyttää sitä poliittisena strategiaa.