”Pitää olla tuntosarvet hereillä sen kanssa, millaista palautetta kenellekin voi antaa” : laadullinen tutkimus kolmen soitonopettajan kuvailemasta arvioinnista ja palautteenannosta

Abstract

Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen kolmen soitonopettajan kuvailemaa arvioinnin ja palautteenannon toteuttamista heidän opetustyössään. Lisäksi tutkin, miten heidän kuvailemassaan arvioinnissa ja palautteenannossa ilmenee oppilaiden myönteisen minäkäsityksen ja hyvän itsetunnon kehittymisen tukeminen. Tutkimuskysymykseni ovat:

Miten haastateltavat opettajat kuvailevat toteuttamaansa arviointia ja palautteenantoa? Miten haastateltavien kuvailemassa arvioinnissa ja palautteenannossa ilmenee oppilaiden myönteisen minäkäsityksen ja hyvän itsetunnon kehittymisen tukeminen?

Tutkimukseni teoreettisen viitekehyksen muodostavat arviointiin ja palautteenantoon sekä minäkäsitykseen ja itsetuntoon liittyvät käsitteistöt. Tarkastelen myös, millaista on hyvän itsetunnon ja myönteisen minäkäsityksen kehittymistä tukeva arviointi ja palautteenanto tutkimuskirjallisuuden perusteella.

Tutkimukseni on lähestymistavaltaan laadullinen tapaustutkimus. Aineisto kerättiin tutkimukseen haastattelemalla kolmea soitonopettajaa, jotka työskentelevät taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman mukaista opetusta tarjoavissa musiikkioppilaitoksissa. Haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina.

Tutkimukseni perusteella haastateltavien soitonopettajien arviointityöhön sisältyy monipuolisesti erilaisia arvioinnin muotoja ja toteuttamistapoja. Ajankohtaiset, opetussuunnitelman (TPOPS 2017) vaihtumista seuranneet arviointia koskevat muutokset vaikuttavat heidän arviointityönsä taustalla. Teorian valossa haastateltavien soitonopettajien toteuttamassa arvioinnissa ja palautteenannossa ilmenee oppilaiden hyvän itsetunnon ja myönteisen minäkäsityksen tukeminen usealla eri tavalla. Haastateltavat soitonopettajat pitivät arvioinnin tärkeänä tehtävänä oppimisen edistämisen lisäksi myös oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun tukemista.

Tutkimuskirjallisuuden perusteella arviointi instrumenttipedagogiikassa on perinteisesti ollut virhe- ja suorituskeskeistä. Sen ongelmina on nähty oppilaan vähäinen omatoimisuus ja autonomisuus oppimisprosessissa, sekä oppilaan kokonaisvaltaisuuden huomiotta jättäminen. Instrumenttiopetuksen perinteiseen opetustapaan verrattuna haastateltavien kuvailema arviointi ja palautteenanto vaikuttivat perustuvan oppilaslähtöisyyteen, ja niiden ytimessä on kasvatustehtävän toteuttaminen ja oppilaan sensitiivinen kohtaaminen. Tutkimukseni avaa näkökulmia instrumenttipedagogiikan opetustavan ja arviointikulttuurin mahdolliseen muutokseen, jota tutkimukseni perusteella olisi arvokasta tutkia jatkossa suuremmalla osallistujamäärällä.