Naiset, musiikki, tutkimus – ennen ja nyt
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, DocMus-tohtorikoulu
2023
kirja
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Naiset, musiikki, tutkimus – ennen ja nyt -kokoelman artikkelit lähestyvät musiikin ja sukupuolen problematiikkaa niin esittävien taiteiden historiassa kuin nykypäivän Suomessa. Miksi olemme kuulleet niin harvasta merkittävästä räppäävästä, säveltävästä, soittavasta tai laulavasta naisesta? Entä mitä voimme tehdä asialle ja miten voimme tukea naisten sekä sukupuolivähemmistöjen näkyvyyttä musiikkikentällä tänä päivänä?
Kirjan viidessä vertaisarvioidussa artikkelissa, kuudessa katsausartikkelissa sekä tiiviissä johdannossa tarkastellaan aihealuetta genrerajat ylittävän vuoropuhelun näkökulmasta. Tekstit on koottu Taideyliopiston ja Tutkimusyhdistys Suoni ry:n tammikuussa 2021 järjestämien ensimmäisten Naismuusikotseminaaripäivien esitysten sekä keskustelujen pohjalta. Monialaisissa artikkeleissa kuuluvat musiikin historian, musiikkianalyysin ja -sosiologian, aktivistisen tutkimuksen sekä taiteellisen tutkimuksen asiantuntijaäänet eri yliopistoista ja myös suoraan taiteen kentältä.
ISBN
978-952-329-329-8
Aihealue
OKM-julkaisutyyppi
Emojulkaisu
Lehti
Julkaisusarja
DocMus-tohtorikoulun julkaisuja|21
ISSN
2490-0540
DOI
Kuvaus
Muut kirjoittajat:
Elina Saloranta
Susanna Välimäki
Inka Rantakallio
Riikka Talvitie & Heidi Partti
Anna Ramstedt
Cecilia Oinas
Tiina Karakorpi
Kaj Ahlsved
J. Riikka Ahokas
Markus Virtanen
Wilhelm Kvist
Saavutettavuusominaisuudet
Ei tietoa saavutettavuudesta