Toimitusten musiikki murroksessa: Populaarimusiikkitoiveiden toteuttaminen uruilla
Leppänen, Lasse (2023-12-20)
Leppänen, Lasse
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
20.12.2023
Kirjallinen työ
kirkkomusiikki ja urut
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202401102258

Tiivistelmä
Tutkimukseni otsikko viittaa musiikkitoiveiden nykytodellisuuteen seurakunnissa. Kanttorit saavat seurakuntalaisilta usein hyvinkin erikoisia musiikkitoiveita. Näitä voivat olla esimerkiksi hääparin yhteinen suosikkikappale avioliittoon vihkimisen yhteydessä tai omaisten toive vainajalle tärkeän kappaleen kuulemisesta hautaan siunaamistilaisuudessa.
Kirkkojärjestyksen mukaan toimitusten musiikin tulee vastata tilaisuuden hengellistä sisältöä ja seurakuntalaisten toiveita. Toimitusten jumalanpalvelusluonne, kirkon perinne ja toisaalta seurakuntalaisten toiveiden huomioon ottaminen saattavat joskus johtaa ristiriitatilanteisiin. Esimerkiksi vainajat alkavat olla ns. Beatles-sukupolvea, joille rakkain musiikki ei ehkä enää ole vanhastaan toimituksissa käytettyä musiikkia. Kanttorille tuleekin vastaan tilanteita, joissa täytyy punnita seurakuntalaisten toiveita sekä tilaisuuteen sopivuuden mutta myös omien taitojen, aikataulujen, ym. kannalta.
Kirjallisessa työssäni tutkin toimitusten musiikkiin liittyvän kappaleen toteuttamista uruilla. Keskityn tässä työssä oman muusikkotaustani takia populaarimusiikkiin. Käsittelen työssäni kappaleen toteuttamista hyvin käytännönläheisesti. Miten hankkia nuottimateriaali? Kuinka tehdä transkriptio äänitteeltä? Entä miten tunnistaa kappaleesta olennainen sisältö omaa sovitusta varten?
Tavoitteena on myös kannustaa kanttoreita toteuttamaan myös hieman erikoisempia toiveita toimitusten musiikiksi.

Kokoelmat
- Kirjalliset opinnäytteet [1557]