Mikrotonaalinen nokkahuiluconsort: Vicentinon enharmoninen madrigaali Dolce mio ben renessanssinokkahuiluilla

Abstract

Nicolà Vicentino (1511–1576/77) esitteli vuonna 1555 Roomassa julkaistussa kirjassaan L’antica musica ridotta alla moderna prattica kiistanalaisen keinon jäljitellä antiikin musiikkia oman aikansa polyfonisessa sävellystavassa: hän jakoi oktaavin 31 säveltasoon ja otti uudelleen käyttöön antiikin musiikin lajit eli genukset, joiden mukaisissa melodioissa uusia säveltasomahdollisuuksia voitaisiin hyödyntää. Vain muutama hänen enharmonista genusta edustavista, mikrosävelaskeleita sisältävistä vokaaliteoksistaan on säilynyt.

Tässä seminaarityössä lähestyin Vicentinon enharmonista musiikkia ja 31- säveljärjestelmää nokkahuilistin näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, miten renessanssinokkahuilut sopivat mikrotonaalisen renessanssimusiikin esittämiseen. Tutkielmani liittyy vanhan musiikin alan historiallisesti tiedostavan esittämisen tutkimukselliseen lähestymistapaan. Kehitin renessanssinokkahuiluille sormitukset enharmonisen madrigaalin Dolce mio ben soittamista varten ja kokeilin niitä käytännön consort-työskentelyssä. Soitinnuksessa oli huomioitava ennen kaikkea stemmojen mikrotonaalisen ambituksen sovittaminen nokkahuilujen äänialan keskelle. Mikrotonaaliset sormitukset ja enharmoniset sointuvaihdokset vaativat soittajilta tavallista enemmän harjoittelua, mutta lupaavia tuloksia kuultiin jo ensimmäisissä consort-harjoituksissa. Työni liitteenä ovat Dolce mio beniin tekemäni sormitustaulukot sekä 31-tasavireen sävelkorkeustaulukko 465-vireiselle consortille.