Mikrotonaalinen nokkahuiluconsort: Vicentinon enharmoninen madrigaali Dolce mio ben renessanssinokkahuiluilla
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Nicolà Vicentino (1511–1576/77) esitteli vuonna 1555 Roomassa julkaistussa
kirjassaan L’antica musica ridotta alla moderna prattica kiistanalaisen keinon
jäljitellä antiikin musiikkia oman aikansa polyfonisessa sävellystavassa: hän jakoi
oktaavin 31 säveltasoon ja otti uudelleen käyttöön antiikin musiikin lajit eli
genukset, joiden mukaisissa melodioissa uusia säveltasomahdollisuuksia
voitaisiin hyödyntää. Vain muutama hänen enharmonista genusta edustavista,
mikrosävelaskeleita sisältävistä vokaaliteoksistaan on säilynyt.
Tässä seminaarityössä lähestyin Vicentinon enharmonista musiikkia ja 31-
säveljärjestelmää nokkahuilistin näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, miten
renessanssinokkahuilut sopivat mikrotonaalisen renessanssimusiikin esittämiseen.
Tutkielmani liittyy vanhan musiikin alan historiallisesti tiedostavan esittämisen
tutkimukselliseen lähestymistapaan. Kehitin renessanssinokkahuiluille
sormitukset enharmonisen madrigaalin Dolce mio ben soittamista varten ja
kokeilin niitä käytännön consort-työskentelyssä. Soitinnuksessa oli huomioitava
ennen kaikkea stemmojen mikrotonaalisen ambituksen sovittaminen
nokkahuilujen äänialan keskelle. Mikrotonaaliset sormitukset ja enharmoniset
sointuvaihdokset vaativat soittajilta tavallista enemmän harjoittelua, mutta
lupaavia tuloksia kuultiin jo ensimmäisissä consort-harjoituksissa. Työni liitteenä
ovat Dolce mio beniin tekemäni sormitustaulukot sekä 31-tasavireen
sävelkorkeustaulukko 465-vireiselle consortille.