Nukketeatteri ja näyttelijän maailma : taiteellinen elämäkertani
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Eero Siren kertoo väitöstutkimuksensa kirjallisessa osiossa taiteellisen elämäntarinansa alkaen siitä, millaisia luentoja hän kuuli lapsena työväenopistossa ja millaisiin kulttuuritapahtumiin vanhemmat hänet veivät. Hän kertoo myös sukunsa tarinan 1900-luvun alun huutolaisuudesta sisällissotaan, talvi- ja jatkosotaan ja suurten ikäluokkien syntyyn ja muistelee malmilaista perhettään. Tältä osin hänen työnsä lähestyy kulttuuriantropologista kuvausta sodanjälkeisen työväestön sivistystahdosta. Toisaalta tutkimus kirjoittaa suomalaisen nukketeatterin historiaa ja sijoittaa sen kansainväliseen kontekstiin. Sirenin elämäntarina ja nukketeatterin historia nivoutuvat yhteen teoksen Nukketeatterin historia komeljanttareiden kertomana syntyprosessissa. Miten tekijän oma maailma vaikutti työn syntyyn hänen valmistaessaan esityksenomaista luentoa nukketeatterin historiasta 3–6-vuotiaille päiväkotilapsille? Eero Siren (s. 1946) on teatterintekijä, joka on 1970-luvulta lähtien toiminut dramaturgina, ohjaajana, näyttelijänä ja teatterinjohtajana useissa suomalaisissa teattereissa. Hän on näytellyt nukeilla myös Nukketeatteri Vihreässä Omenassa ja television Noppa-sarjassa.
ISBN
978-952-7218-12-9
Aihealue
OKM-julkaisutyyppi
Emojulkaisu
Lehti
Julkaisusarja
Acta Scenica|50
ISSN
2242-6485
DOI
Saavutettavuusominaisuudet
Ei tietoa saavutettavuudesta