Nuorten Pianoakatemia tukena kohti muusikkoutta

Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
2024-04-30
Seminaarityö
Seminaarityö
Seminaarityö Ollikainen lopullinen.pdf - 264.13 KB

Verkkojulkaisu

Tiivistelmä

Tämän seminaarityön tavoitteena oli tarkastella valtakunnallisen valmennusryhmän, Nuorten Pianoakatemian taustaa sekä sen tapoja vaikuttaa nuorten lahjakkaiden pianistien kehitykseen muusikkona. Tutkimusmateriaalia saatiin kahdesta haastattelusta, joiden haastateltavat ovat aktiivisesti mukana Pianoakatemian toiminnassa. Tutkimuksessa tukeuduttiin teoreettisena viitekehyksenä toimivaan kirjallisuuteen, joka käsittelee Pianoakatemian konseptissa keskeisiä käsitteitä kuten lahjakkuus, motivaatio ja musiikillinen identiteetti. Lisäksi entisenä Pianoakatemian opiskelijana jäsensin tutkimuksen tuloksia myös itsereflektion avulla. Tutkimus osoitti, että Pianoakatemian toimintatavat ovat pedagogisesti perusteltuja, ja se antaa pohjaa mahdolliselle myöhemmälle tutkimukselle, jossa voisi kartoittaa esimerkiksi opiskelijoiden henkilökohtaisia kokemuksia.

ISBN

Aihealue

OKM-julkaisutyyppi

Emojulkaisu

Lehti

Julkaisusarja

ISSN

DOI