Johdanto : Toiminnallisen näkökulman yleistyminen musiikin historian tarkastelussa
Suomen musiikkitieteellinen seura
2025
kirjan osa
Lopullinen julkaistu versio - 128.18 KB
Kilpiö, K. & Rantanen, S. (2025). Johdanto: Toiminnallisen näkökulman yleistyminen musiikin historian tarkastelussa. Teoksessa K. Kilpiö & S. Rantanen (toim.), Sivuutetut soinnit: Näkökulmia musiikin historian tutkimukseen Suomessa (s. 7–31). Suomen musiikkitieteellinen seura. https://edition.fi/thy/catalog/book/1844
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Tämän julkaisun alkupiste on vuoden 2022 Historiantutkimuksen päiville laatimassamme työryhmäkutsussa. Pyysimme silloin tutkijakollegoilta esitelmiä, joissa sovellettaisiin sosiaalihistoriallista tutkimusotetta musiikki- ja ääniteemoihin. Taustalla oli kahtalainen pyrkimys. Ensinnäkin tähtäsimme musiikin historian tutkimuksen keskusteluyhteyden vahvistamiseen muiden historiantutkimuksen alueiden kanssa. Toiseksi haimme myös lähestymistapaa, jossa musiikin ja muiden äänellisten ilmiöiden ei nähdä ainoastaan heijastavan menneisyyden kehityskulkuja ja muutosvoimia vaan myös vaikuttavan niihin. Näitä vaikutuksia jäljitetään esimerkiksi tarkastelemalla, kuinka ääntä ja musiikkia on eri aikoina hyödynnetty yhteiskunnallisiin ja/tai kulttuurisiin muutoksiin johtaneissa tapahtumakuluissa. --
ISBN
Aihealue
OKM-julkaisutyyppi
A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa
Emojulkaisu
Sivuutetut soinnit: Näkökulmia musiikin historian tutkimukseen Suomessa
Lehti
Julkaisusarja
Acta Musicologica Fennica|35
ISSN
0587-2448