Videopelit osana taidemuseota : Never alone : video games and other interactive design
Pysyvä osoite
Verkkojulkaisu
Tiivistelmä
Taiteen kandidaatin opinnäytteessäni tutkin videopelejä taidemuseon tiloissa. Tutkin New York Cityssä sijaitsevan The Museum of Modern Art eli MoMAn 10.9.2022.–16.7.2023 järjestämää näyttelyä Never Alone: Video Games and Other Interactive Design, jossa oli esillä heidän sen hetkisen 36 videopelin kokoelma. Näyttelyn on kuratoinut MoMAn arkkitehtuuri- ja muotoiluosaston Paola Antonelli, Paul Galloway ja Anna Burckhardt. MoMAn kokoelmiin videopelien hankinta on alun perin aloitettu vuonna 2012. Pyrin näyttelyn kautta tutkimaan miten videopelit toimivat esitettyinä taidemuseon tilassa ja vastaamaan kysymyksiin: Mitä haasteita videopelien kokemiseen näissä tiloissa sisältyy? Mitä tapahtuu, kun interaktiivisuutta vaativat videopelit ovat esillä valkoisessa kuutiossa? Tutkielmamenetelmäni on laadullinen analyysi.
Käyn läpi videopelien ja valkoisen kuution käsitteet, jotka ovat keskeisiä tutkielmalleni. Videopelien käsitteen ymmärtämiseen toimii Nicolas Espositon (2005) ’’ A Short and Simple Definition of What a Videogame Is’’, joka avaa videopelin neljää keskeistä piirrettä: peli, pelaaminen, audiovisuaaliset laitteet ja tarina. Valkoisen kuution käsitettä tutkin Brian O’Dohertyn (1986) esseekokoelman kautta, jonka pohjalta tulee oletus videopelejä hylkivästä näyttelytilasta videopelien kokemiseen vaativan immersion tarpeen vuoksi. Lisäksi käyn läpi lähihistorian keskustelua videopeleistä taiteenmuotona. Tarkastelen elokuvakriitikko Roger Ebertin 2000-luvun puolivälissä aloittamaa keskustelua videopelien kyvyttömyydestä olla taidetta. Vertaan Ebertin väitöksiä Juho Kuorikosken Pelitaiteen manifestin (2018) perusteluihin sille miksi videopelit ovat uusi kahdeksannes taidemuoto. Osoittaen kuinka kaikki videopelit eivät välttämättä pysty taiteelliseen ilmaisuun, mutta tietyissä tapauksissa videopelit ovat taideteoksien vertaisia.
Tutkielmassani pyrin käymään läpi, kuinka MoMAssa esitetty näyttely toimii videopelinäyttelynä. Käyn läpi MoMAn vuorovaikutussuunnittelun käsitettä, jonka pohjalta videopelikokoelman hankinnat ovat tehty.
Vuorovaikutussuunnittelun käsitteen kautta tulee ilmi videopelien rooli taidekokemuksen rakentamisessa, sekä mitä videopelien kuratointi taideteoksina vaatii näyttelytilalta. Videopelien kokemisesta näyttelytilassa tulee lopulta esille performanssin kaltainen interaktiivisuus pelaajan ja videopelin; eli katsojan ja taideteoksen välillä.