Puhuva ja laulava jousi : Leopold Mozartin ja Pierre Baillotin viulukoulujen vertailu jousitekniikan näkökulmasta

Abstract

Tutkielma vertaili Leopold Mozartin (1719–1787) Viulunsoiton perusteita (1756) ja Pierre Baillotin (1771–1842) viulukoulua L’Art du Violon (1834) keskittyen viulunjousen käytön ihanteiden muutokseen ajanjaksolla, jolloin jousi kehittyi barokkimalleista moderniin Tourte-jouseen. Aineistona käytettiin viulukoulujen jousenkäyttöä koskevia osioita, ja menetelminä olivat laadullinen sisällönanalyysi sekä taiteellinen tutkimus historiatietoisten soittokokeilujen kautta. Tutkielma edustaa historiallisesti tiedostavan esittämisen alaa, joka keskittyy varhaisemman musiikin instrumenttivalintoihin ja soittotekniikoihin liittyviin pohdintoihin.

Työn keskeisenä tuloksena oli materiaali, joka lisää lukijan ymmärrystä Mozartin ja Baillotin erilaisista viulunsoiton historiallisista ja tyylillisistä konteksteista ja viulukoulujen erilaisista lähestymistavoista. Pelkkien jousitussääntöjen vertailu voi johtaa pinnallisiin tuloksiin ja oleellisempaa onkin ymmärtää kunkin viulukoulun historiallinen asiayhteys, käytössä oleva jousimalli ja kulloisetkin viulunsoiton esteettiset ihanteet. Tutkielma auttaa historiallisesti tiedostavaa viulistia välttämään anakronistisia tulkintoja.

Mozart edustaa italialaista barokkityyliä ja käyttää italialaista barokkiajan sonaattijousta. Hän antaa jousituksille yksiselitteisiä sääntöjä, joihin kuitenkin on poikkeuksia. Hän korostaa puhuvaa artikulaatiota, jousenvedon pehmeää alkua ja vibraton yhteyttä jousenkäyttöön.

Baillot puolestaan edustaa Pariisin konservatorion uutta koulukuntaan Hän käyttää nykyaikaista Tourte-jousta ja keskittyy viulukoulussaan jousilajeihin (détaché, martelé, staccato, ricochet) jousen suuntien sijaan. Hänen tavoitteenaan on laulava legato, voimakas sointi ja jousitusten varianssi.